vastailen, jos suinkin tohdin,
näprään äijähohtimilla
jossain runonjohtimilla.
Säkenöivää jalopeuraa
jahtaan vailla myötäseuraa.
Onko vanha runo
nuori?
Keppi jonka puusta
kuori
muinoin runon
sepittäjä,
nykyrunon kepittäjä,
nyt jo vanha
äitimuori,
lumettunut
tulivuori.
Onko runollakin
sielu?
Mites hampaat taikka
nielu?
Nielemistä niillä
riittää,
joita runon hampaat
kiittää.
Runon sielu
Aika-jokeen
ongen viskaa,
riimitrokeen.
Entäs runon
selkäranka?
Suora niin kuin
luotilanka?
Käykö runo
nääntymään,
jos se alkaa
vääntymään?
Käärmeensuora
nikamisto
lienee runon
ristipisto.
Säeseppä,
runontaja!
Joko palanut on
paja,
josta sytty
säkeneitten,
ahjossasi
kuumenneitten
lensi salotölliin
asti
toiveikkaana,
kutsuvasti?
 |
| Hauskaa Kalevalanpäivää! |
Mukavasti jouhevasti runorimpsu riimitelty.
VastaaPoistaKiitos Sulle kommentista!
PoistaRuno syntyy ruumenista
kasvaa mielen uumenista,
laulajalta luonnon saapi,
soipi jos se onnistaapi.
Oi, tätäpä ei tekoäly olisi sepittänyt!
VastaaPoistaOnnittelut ystävälle
runon tämän työstäjälle,
jolla sykkii runosuonet.
Kuka tietää, mitä luonet...
.
Äh, siihen tyssäsi minun säkeeni. Tämä runosi on siis todella hyvä. PIdän varsinkin säkeistöstä, joka alkaa "Onko runollakin sielu?".
Minä en pahemmin älyä pälyä,
Poistatoiset vain pitävät siitäkin hälyä,
että on oltava ihmisen tekoa,
kone kun synnyttää joutavaa sekoa.
Koneella tätäkin värssyä naputan,
ennen kuin höytyväsaarille laputan,
sielläkin laitteeni avulla hengitän,
ties vaikka runojen hepoa kengitän.
Taitavaa! Jostain lensi päähäni vanha sanonta "sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto". En ole koskaan ymmärtänyt sen merkitystä, sinä ehkä tietäisit?
VastaaPoistaJos sillä vihjataan tuohon ylemmässä kuvassa olevaan kuuseen ja arvellaan, että minä käytän asuntona sen juurella olevaa lumikasaa? Tai voi olla, että minun pitäisi vähän kuunnella mitä naapurustossa juorutaan? Tai sitten voi olla, että pitää huomioida asuinympäristö ennen kuin se huomioi minut?
Poista