Ensimmäiseksi elokuvaksi oli valittu
taiteellinen miksaus Lontoota käsittelevästä dokumentaarisesta
aineistosta. Elokuvan tekijä oli Julien Temple, teko tapahtui vuonna
2012. Templen elokuva on saanut nimekseen London – The Modern
Babylon, suomeksi Lontoo – uusi Babylon. Omat muistikuvani
Lontoosta liittyvät Englannin liigan jalkapallo-otteluihin, joissa
pitkälle 1970-luvun lopulle pelaajat olivat pelkästään Brittein
saarilta ja harvoja poikkeuksia lukuunottamatta valkoihoisia. Kuten
elokuvassa todetaan, Lontoo on nykyään maailmankaupunki, metropoli,
kansojen ja kulttuurien poriseva kattila. Mutta Lontoo ei ole ollut
sitä kauan, eikä muutos ole sujunut ongelmitta, mikä elokuvassa
myöskin nousee esiin. Lopussa tämän hetken pahimmaksi epäkohdaksi
nousee taloudellinen eriarvoisuus. Ajoittain kaoottinen
nuorisomusiikki rytmittää elokuvaa.
Slavoj Žižek puhuu elokuvassaan The
Pervert's Guide to Ideology kaikenlaista
hitaasti minulle aukenevaa ja esittää sanottavansa tueksi näytteitä
hienoista elokuvista. Koska Žižekin puhevuoksi on minun
vastaanottorytmilleni ylivoimaista, vaikuttaa mies ”lörpöttelevältä
touhottajalta”, toiseudelta, jonka seurassa alan tarkkailla kelloa
ja miettiä onko nenäsuihketta kotona varmasti riittävästi.
Tanskalaisen
Carl Theodor Dreyerin ohjaama film muet Jeanne
d'Arcin kuolemantuomiosta (La Passion de Jeanne d’Arc,
vuodelta 1928) esitettiin hienolla, elokuvaa varten vuosikymmeniä
myöhemmin sävelletyllä musiikilla varustettuna. Nämä jälkikäteen
lisätyt musiikit tekevät oikeastaan elokuvasta uuden taideteoksen,
mutta mitäs tuosta. Hienoa näyttelyä, hitaita lähikuvia, joitten
onnistumisessa näyttelijän eläytyminen on ollut tärkeää.
Koskettava kuvaus. Se, ettei näyttelijöitten puhe kuulu, leikkaa
pois paljon itsestäänselvää sananvaihtoa, joka
kuulustelukohtauksissa on väliin kiihkeääkin. Näin katsoja voi
keskittyä kuviin. Jeannelta lipataan hiukset minimiin. Parturi
käyttää nykyaikaisia parturinsaksia, vaikka kaikki muut
tykötarpeet ovat ylenpalttisen vanhanaikaiset.
Tanskalaisen Lars
von Trierin elokuvia näytettiin joku aika sitten teemalla useampia.
Tykkäsin niistä ainakin elokuvasta Koko homman pomo (Direktøren
for det hele, vuodelta
2006), joka on synkähkö komedia eräästä työyhteisöstä.
Toivoisin von Trieriltä jatkoa sen elokuvan hengessä. Hän
vaikuttaa mieltävän itsensä draamojen ohjaajaksi, vaikka
toisenlainenkin tyylilaji voisi tulla kyseeseen. Teeman festivaali
esitti elokuvan Melancholia (vuodelta 2011). Elokuva sisältää
jonkin verran klassillista musiikkia ja taiteellisia kuvia. Vastaavaa
erikoista hidastetun, liikkuvan kuvan ja musiikin yhdistävää
kauneutta oli esillä jo ohjaajan edellisessä elokuvassa Antichrist
(vuodelta 2009). Melankolian päähenkilö on mainosalan
ammattilainen, onko mainosalasta kertominen ohjaajalta jonkinlaista
itseironiaa? Hidastetuista, nautiskelevista otoksista kun voi tulla
mieleen mainoselokuva, olkoonkin, että aiheet eivät ole mainoksille
ihan niitä tyypillisimpiä. Naispääosan vetäisevä Kirsten Dunst
lepää lumpeitten seassa kuin Ophelia.
Rooma, avoin
kaupunki on italialainen elokuva, joka kertoo saksalaisten vallanpidon loppuvaiheista
Rooman kaupungissa. Tallensin tämä elokuvan digiboxille, mutta
liekö jokin säähäiriö pilannut koko alkupuoliskon, niin että se
jäi nyt sitten katselematta.
Silmät ilman
kasvoja (Les yeux sans visage) on ranskalainen elokuva vuodelta
1959. Se esitettiin luultavasti johdantona seuraavalle elokuvalle.
Silmät ilman kasvoja on minusta alle keskitasoa oleva elokuva.
Tarinan uskottavuus on perin vähäinen. Elokuvaa ei ollut ennen
esitetty Suomen televisiossa. En olisi tykännyt huonoa, vaikkei
olisi esitetty nytkään.
Espanjalaisen Pedro
Almodóvarin vuoden 2011 elokuva Iho jossa elän (La piel que
habito) ammentaa säädyllisessä määrin edellä esitetyn
ranskalaiselokuvan aihepiiristä ja sen käsittelystä. Almodóvar on
kuitenkin luonut aiheesta huiman taideteoksen, joka nipistää
miettimisaluettani orvaskettä myöten. ”Me olemme kasvomme”,
julistetaan elokuvan aluksi ja tätä tukevia ja torjuvia väitteitä
nousee tarinan myötä esiin. Onko ihminen ulkoinen olemuksensa,
sisimpänsä vai kenties markkina-arvonsa, kuten itse ajattelin
elokuvaa katsellessani? Ellei elokuvan alkupuoli kykene vakuuttamaan
nirsoa katselijaa, kehotan silti katselemaan loppuun saakka. Se
kannattaa.
Ensimmäinen
lauantain elokuvista oli vuonna 1955 valmistunut Rififi (Du Rififi
chez les hommes). Se kertoo tarinan murtovarkaista. Parasta
elokuvassa onkin murtovarkaiden toiminnan aidontuntuinen kuvaus. Ihan
ok.
Jatkona edelliseen
nähtiin toinen murtovarkaustapaus. Punainen ympyrä (Le cercle
rouge) on sekin ranskalainen elokuva, valmistumisvuosi 1970.
Tarinalla on paljon yhteisiä piirteitä Rififin kanssa, myös tässä
murtovarkauden toteutus on mielenkiintoinen jakso. Muuten elokuva on
pitkänlainen. Puoli tuntia lyhyempänä se voisi olla toimivampi.
Lauantai-iltana
esitettiin kolme elokuvaa, joista jätin viimeisen katselematta. En
muistaakseni ole jaksanut katsella yhtään John le Carrén romaaniin
perustuvaa elokuvaa loppuun saakka, joten en viitsinyt rikkoa
perinnettä. Sitä paitsi halusin nousta aamulla virkeänä
tuomiosunnuntain jumalanpalvelukseen.
Viimeinen
festivaalipäivä alkoi animaatiolla Illusionisti. Se on
kauniisti piirretty elokuva vuodelta 2010 koomikko Jacques Tatin
aiheen mukaan. Elokuvassa kerrotaan noin varttitunnin pituinen tarina
reilussa tunnisssa.
Festivaaliväsymys
alkoi iskeä päälle. Vaikka Joseph L. Mankiewitzin ohjaama elokuva
Kaikki Eevasta (All About Eve), vuodelta 1950, on
omassa sarjassaan ihan hieno, painoin ohjelmatietonäppäintä useita
kertoja nähdäkseni kauanko vielä on jutunjuurta jäljellä. Ihan
jäntevä tarina himoitusta näyttelijäntyöstä kamppailevista
henkilöistä. Tämän tasoista kauniitten ja rohkeitten hahmojen
taistelua on sittemmin esitetty saippuasarjoissa tuhka tiheään.
Omana aikanaan varmaankin jotakin ja ehkä vielä nykyäänkin
virkeämpänä katseltaessa. Toisaalta Anne Baxterin elokuvan Evenä
lausuma ajatus siitä, miten näyttelijät joutuvat tekemään työtä
kovemmin kuin ketkään muut, herättää pientä vastarintaa. Eivät
näyttelijät kumminkaan työssään ihan päivittäin usempia
pyllyjä pyyhkiele suurella vastuulla ja pienellä palkalla.
Amerikkalaisen
Sofia Coppolan elokuva Somewhere, vuodelta 2010, osoittautui
yllättäen varsin miellyttäväksi elämykseksi. Katsahdin kelloa
vain pari kertaa alkuvaiheissa. Jostain merkillisestä syystä
jaksoin seurata aika merkityksettömän tuntuisen eleskelyn kuvausta.
Tosin omassa elämässäni ei varmasti tapahtumia ole tuotakaan
määrää muutaman vuoden aikana. Saattaa olla, että jaksamistani
edesauttoi tieto siitä, etten aikonut katsella enempää elokuvia
sinä iltana vaan tallensin loput huomiseksi. Kirjojen suhteenkin käy
usein niin, että keskivaiheilla tulee pitkä, tahmova osa, jonka
ylitse ei meinaa millään jaksaa selviytyä. Loppu kuitenkin sujuu
nopeasti, kun tietää, että sitten sekin kirja on handlattu.
Nykypäivän
maailmassa ohjaajan sukupuolella ei ole niin väliä, kunhan työ
noin muuten kelpaa. Niinpä tämä elokuva olikin festivaalin ainoa
naisohjaajan elokuva.
Terrence Malickin
vuonna 2011 valmistunut ohjaus Elämän puu (The Tree of Life)
kertoo tarinan lapsen menetyksestä sekä vaateliaan isän
vannehtivasta kasvatuksesta. Elokuva sisältää erittäin runollista
elokuvakerrontaa. Pitkissä jaksoissa käytetään aiheeltaan
tähtitieteellistä, maantieteellistä ja biologista kuvamateriaalia
musiikin säestyksellä. Kulloinenkin kertojanääni on toteutettu
supattelutekniikalla. Pääosin kerronta on kuitenkin perinteistä.
Loppukuvana silta ja vielä sen jälkeen vaikeasti hahmotettava
hologrammimainen kuva, jota näytetään elokuvassa aiemmin, kun
puhutaan Jumalasta. Elokuva sopi hyvin tuomiosunnuntain teemaan. Minä
tosin katselin sen vasta maanantaina.
Espanjalainen Luis
Buñuel sai festivaalin viimeisen sanan elokuvallaan Kulta-aika
(L'age d'or) vuodelta 1930. Alkutekstien mukaan kyseessä on film
sonore et parlante. Sen minä elokuvasta tajusin. Lisäksi
sanottiin, että skorpioni on hämähäkkieläin. Onko kyseessä
kertomus psyykkisen trauman vaikeuttamasta rakkaudesta? Pääsikö
wagneriaanista ensiviulua vinguttanut pappismies rakastavaisten
väliin? Nämä ja monet muut vastaamattomiksi jäävät kysymykset
luovat sen vaikutelman, että Buñuel on edelleen ajan hermolla,
mutta minä en. Raivoisasti taistelevia kapinallisiakin näytti
festivaaliväsymys painostavan.
Elokuvan loputtua
teemakanavalta todettiin: ”Nyt se on ohi! Kiitos teille
katsojille!” Lähetän samat sanat elokuvafestivaalin järjestäjien
suuntaan. Hienoja elokuvia! Kiitos! Elokuvat oli selvästikin
harkiten valittu, niistä löytyi kivoja rinkkakahvoja toisiinsa.
Mielenkiintoisia kommentteja, kivaa kun tämä noteerattiin blogeissakin (tai ainakin niistä minun lukemistani). Minulla odottelee vielä tallennettuna nämä kaikki, vaikka suurimman osan olenkin nähnyt jo aiemmin. Ohjelmisto oli tosiaan hieno ja tarkoin harkittu, jollainen festivaalin pitää ollakin. Pidän siitä, että elokuvissa on linkkejä toisiinsa.
VastaaPoistaMinäkin toivon, että joku muukin kirjoittaisi tästä festivaalista. Itse en ollut nähnyt juuri mitään nyt esitetyistä aikaisemmin, ehkä pari oli tuttuja, mutta ei kovin tuoreessa muistissa. Elokuvien pienet ja vähän suuremmatkin yhtäläisyydet oli jännä havaita, joskaan en tiedä miten pitkäkestoista lisäarvoa niitten hoksaaminen tuo.
PoistaLuin tarkkaan kommenttisi, koska näin leffoista vain yhden, Rooma - avoin kaupunki. Muut paitsi Lontoo-aineinen odottavat tallennettuina. Jätän varmaan Silmät ilman kasvoja sikseen, samoin ehkä toisen varkausaiheisen.
VastaaPoistaKiitos havainnoistasi.
Minun näkemyksieni perusteella ei kannata ottaa tai jättää. Tämä oli vain eräs tapa keskustella näkemistään elokuvista. Juuri äsken saatiin vaimon kanssa katseltua Elämän puu, minä katselin sen siis tuoreeltaan uudelleen.
PoistaLeffoja on niin paljon varastossa jo ennestään, että koen avuksi, jos jonkin niistä voi siirtää syrjään vaikkapa sinun havaintojesi perusteella.
PoistaSama vaivaa minunkin digiboxiani. En oikein meinaa raaskia mitään poistaa.
PoistaHienosti handlattu! Jaksoit katsoa suorana (tai melkein suorana) noin monta elokuvaa muutamassa päivässä, kun minulla taas odottaa kai yksi viime syksynkin elokuvista yhä näkemistään. Omien aikataulujeni kannalta festivaali osui mahdollisimman huonoon saumaan, kun saatoin katsoa kovalevyä rasittamatta suorana ainoastaan päätöselokuvan Kulta-aika. Vaikka pyrin karsimaan tallennuslistalta raa'alla kädellä kaikki mahdolliset (mm. Rififin ja Punaisen ympyrän), kartutti digiboksin kovalevy viikon mittaan ikävän paljon lisäprosentteja.
VastaaPoistaTunnustan, että yhden tallentamani elokuvan näkemistä jopa odotan: Silmät ilman kasvoja, ja uskallan ehkä odottaa siitäkin huolimatta, että sinä et ollut siihen kovin tyytyväinen.
Oma Villa Deeni vaiennee kavalkadista, ellei jokin elokuvista herätä spontaania mielitekoa parin viikon takaisen Hitchcockin Marnien lailla. Villa Dee on muutenkin päättänyt laiskotella viime aikoina, kun se ei ole halunnut edes julkaista kahta romaanitekstiä, jotka jo pari viikkoa sitten prosessoin kai valmiiksi melkein.
Oli todella piristävää lukea ahkeroinnistasi televisiovastaanottimen ääressä! Kuten Jerome K. Jerome sen lausuu: "Tätä ei tule käsittää siten, että muka kammoisin työtä; ei suinkaan, työ päinvastoin hurmaa minua, minä rakastan työtä. Voin tuntikausia seista ihailemassa työtä."
Minulla on kovalevy täynnä tai lähes täynnä koko ajan. En raaski poistaa elokuvia ja niitä kertyy aina vain lisää. Pitänee tehdä parhaista paloista lyhennelmä Žižekin tyyliin: Cabaret'n uljas propagandalaulu, sotamies Ryanin maihinnousukohtaus, Diivan laulu 12 apinasta, jne.
PoistaTuskin menetän kasvojani vaikka en kehunut Silmiä ilman kasvoja, kuten moni muu. Kannattaa kuitenkin luottaa ennen muuta omaan arvioonsa.
Telkkarin kanssa ahkeroiminen onkin niitä harvoja hommia, jotka minulta vielä sujuu. Jeromen Kolme miestä veneessä tuli joskus tv-elokuvana, ehkä 1980-luvun alussa tai vähän sitä ennen, koska muistan jutelleeni siitä isäni kanssa. En ole tullut lukeneeksi vaikka sentään kerran meinasin.
Meillä on sitten yhteinen huoli tai harmi tv:n kovalevystä. Kun minulla vuosia sitten oli ongelmia ensin ostamani kovalevyn kanssa, sain televisiomyyjältä pari hyvää neuvoa, joita olen hyödyllisiksi havaitseminani yrittänyt jaella eteenkinpäin. Yksi: Kovalevy toimii sitä ongelmattomammin, mitä tyhjempi se on. Kaksi: Kun on katsonut kaikki kovalevyn ohjelmat tai siirtänyt ne toisaalle, kannattaa kovalevy formatoida / tehdasasetukset palauttaa. (Tätä en ole tehnyt nykyiselle kovalevylle ainakaan kolmeen vuoteen, sillä siellä odottaa yhä esimerkiksi yksi derricki joulukuulta 2010 päätöstä, tuhotako se vai siirtääkö pakastimeen talteen vajaan tusinan muun derrickin seuraksi.)
PoistaJeanne d’Arcin kärsimystä en ole koskaan aiemmin nähnyt, ja sen katsomista nyt vähän etukäteen pelkään. Olen tunnistavinani, että luonnehdintasi tuosta elokuvasta huokuu jotain hyvin olennaista.
Minun kasvoni ovat vielä täysin alttiit menetykselle, jos osoittautuu, että olen silmittömästi ennakko-odottanut Silmiä ilman kasvoja ja sitten käykin ilmeiseksi, ettei odotukselle ollutkaan katetta.
Jerome K. Jeromesta puheen ollen IMDb väittää, että hänen filmatisoimisensa näyttää käyneen pahasti epämuodikkaaksi 1970-luvun jälkeen.
Minäkin vilkaisin IMDb:stä Kolmea miestä veneessä. Siinä näyttäisi olleen Michael Palin vuonna 1975 tehdyssä versiossa. Ehkä katselin sen? Tosin ei mainittu esityksestä Suomen televisiossa.
PoistaJeanne d'Arc oli yllättävän hyvä! Silmät on Jeannella kuin teevadit, mutta ei aina kuitenkaan ihan apposen auki. Se on ihan suositeltavimmasta päästä. Ja seura on kovaa.
En tiedä miten saisin ulosajettua sieltä digiboxista kaikki elokuvat edelleen katseltaviksi kelpaavina. Voi olla, ettei siirtäminen onnistu. En ole uskaltanut ajatella niin teknisiä asioja. Ai, että saisiko siihen hommattua uusia kovalevyjä?! Pitää jonain vuonna perehtyä siihenkin asiaan.
Jos satut pitämään Silmistä ilman kasvoja niin lupaan etten tule silmille vaikka sen kuplille kehuisit.
Tuota vuoden 1975 Jerome-sovitusta minäkin veikkaisin teidän katsoneen. Se on hyvinkin saatettu näyttää muutaman vuoden viiveellä Suomessa, vaikka myös Elonet.fi on tuon tv-esityksen jättänyt huomiotta.
PoistaDigiboksin kovalevyltä kyllä pystyy siirtämään ohjelmia muille tallenninlaitteille, esimerkiksi dvd-levyille. Laitteita sitä varten on tarjolla, vaikka ainakin omalla kohdallani laitteen ensimmäinen käyttöönotto oli hyvin hankalaa, kun käyttöopas ei sisältänyt ohjetta tähän. (Piirsin sitten oman kytkentäkartan, mihin mikin piuha pitää liittää.)
Samalla laitteella olen tallentanut vhs-videoita digitaaliseen muotoon.
Oma tapani säilöä ohjelmia ei välttämättä ole tehokkain mahdollinen, ja siksi kannustankin sinua kysymään tarkoituksenmukaisimpia laitteita jonkin suuren kodinkoneliikkeen tv-myyjältä. (Piuhoja, joilla siirtää digikovalevyn sisältöä tavalliselle ulkoiselle kovalevylle, saanee parilla eurokympillä.)
Digiboksiin pystyy myös vaihtamaan uuden kovalevyn, ja se vienee vain muutaman minuutin. Kovalevy tällaisena varaosana saattaa kuitenkin olla varsin hintava, joten halvemmaksi tulee ostaa kokonaan uusi digiboksi kovalevyineen, kun sopiva alennusmyynti koittaa. (Vanhaa digiboksia voi sitten säilyttää tilaa vievänä muistona.)
Minulle sitä ei ole tullutkaan mieleen, että niitä elokuviahan voisi tosiaankin tallentaa erilliselle ulkoiselle kovalevylle. Meillä on yksi sellainen, mutta siinä on vain valokuvia ja vanhan tietokoneen muita tiedostoja.
PoistaLasten kasvamisesta ja muista perhejuhlista kertovat videot ovat vhs-c-kaseteilla, ne pitäisi siirtää digimuotoon ennen kuin kamera lopettaa toimimisen. Vaikka taitaa meillä olla vielä adapterikasetti, jolla voi katsella pikkukasettien sisältöä vhs-nauhurilla. Sekin vielä toimii, vaikka kaukosäätimen nappuloista osa ei enää jakele käskyjä. Olet ilmeisesti käyttänyt vhs-videoitten aineiston digitoimiseen tallentavaa dvd-soitinta. Ne eivät ole kovin kalliita olleet, en tiedä vieläkö niitä on myynnissä. Muistelen, että niistä jäljelle jäi merkki, joka ei ollut ihan siitä luotettavimmasta päästä, mutta tärkeintähän olisi turvata korvaamattoman aineiston säilyminen muodossa tai toisessa.
Minulla on jo vuosikymmeniä ollut teoria ihmisistä. Se perustuu intialaiseen uskontoon, jossa on kolme pääjumaluutta: Synnyttäjä, Säilyttäjä ja Tuhooja. OIen sitä mieltä, että myös ihmiset voi jakaa tämän jaottelun mukaisesti. Minä kuulun säilyttäjiin.
Käytän lyhyttä luonnehdintaasi intialaisesta teologiasta pinnallisesti hyväkseni määritelläkseni myös itseni säilyttäjäksi, mistä harmillisena todisteena yltäkylläisesti säilytetyt tavaravuoret.
PoistaUskoisin vhs-c-kasetteihin pätevän saman kuin normaaleihin vhs-kasetteihin: varsinkin jos niillä alkaa olla ikää, ne kannattaa siirtää ajoissa digitaaliseen muotoon, ennen kuin videonauhan heikkenevä laatu alkaa tuottaa ongelmia. Jos arvokkaita perhevideoita ei ole kovin paljon, niiden digitalisointi onnistuu täysin veloituksetta monessa kunnallisessa kirjastossa. (Aikaa kirjastokäyntiin vain tarvitsee varata riittoisasti.)
Ostin muutama vuosi sitten melko suurikokoisen ja (nykystandardein) laadukkaaksi olettamani laitteen, jossa on pesä vhs-videoille ja pari dvd-levyille ynnä piuhaviritelmien avulla mainitusti monia muitakin toimintoja. Uskoisin tai ainakin toivoisin, että vastaavia täytyy edelleen olla saatavissa suoraan hyllystä suuremmista kodinkoneliikkeistä yhtä mallia useampi vaihtoehto. (Tein nopeasti kokeeksi haun yltäkylläisyyden tavaratalossa Verkkokauppa.com. En saanut hakutuloksia, mutta toivottavasti se johtuu vain siitä, etten keksinyt käyttää oikeita hakusanoja.)
Kiitokset paneutumisestasi asiaani kohtaan!
PoistaKirjastoa, jossa minusta niin kovasti pidetään Boratmaisen tauon jälkeen not-sanan loppuun lisäten, en ole tullutkaan ajatelleeksi tässä katsannossa. Saattaa olla, että käytän jotain itsehankintamenettelyä. Nykyään vanhoja laitteita varmaan löytyy ulkoisilta mailta, joissa digiaikakausi odottaa vielä itseään. Eri asia on toimivatko ne laitteet suomalaisilla standardeilla. Takuista puhumattakaan. Veljelläni kuulemma on laite, jolla kopiointi dvd:lle onnistuisi, mutta kuten tiedämme kädet ovat usein kuin Eesaun jalat ja matka naapurikaupunkiin veljen luo voi ollakin pitempi kuin kaukana siintävään automarkettiin.
En ole ihan varma, avasinko aivan oikein piilosanamainen vihjeesi kirjastoineen ja Borateineen, mutta luultavasti en astunut kovin paljon harhaan päätyessäni reaktioon nauraa.
PoistaTämän dialogiketjun mittaan aloin tosissani huolestua, jos vhs-kasetteja digimuotoon muuntavat laitteet ovat oikeasti alkaneet kadota kodinkoneliikkeiden hyllyiltä. Siinä tapauksessa ohjeestani kysyä neuvoa tv-osaston myyjältä ei välttämättä olisi paljon apua. Omakohtainen tapausesimerkki muutaman ajan takaa: Kävin eräässä gee-kirjaimella alkavassa suuressa kodinkonemarketissa tiedustelemassa aivan tietynlaisten laitteiden kirjoa. Sellaisia ei ollut hyllyssä saatavilla lainkaan, joten myyjä tarjosi korvikkeeksi epätarkoituksenmukaista vastiketta. Kotona tarkistin tilanteen Verkkokauppa.com-tavaratalosta, jossa hakemaani tietynlaista laitetta oli tarjolla luultavasti vähintään pari tusinaa eri versiota eri valmistajilta. Johtopäätös: Kodinkonemyyjän avulla on reunaehtonsa.
Pari päivää sitten löysin satunnaisista papereistani tiedot "Ion Video 2 Go"-videomuuntimesta. Siitä saisi sinnikkäästi paneutumalla luultavasti hyvän lähimmäisen melko edulliseen hintaan (39 euroa + vielä S-bonukset päälle!). Se kuitenkin tarvinnee apulaisekseen moitteettomasti toimivan vhs-laitteen.
Videomuuntimesta ja sen käytöstä:
- http://prisma.s-verkkokauppa.fi/fi/prisma/ion-video-2-go-videokonvertteri?cm_mmc=adwords-_-search-_-ion%20video%202%20go-_-p&gclid=CIy918f6kLsCFdOWtAoddHwAng
- http://striimaus.fi/2012/10/pikatesti-ion-video-2-go-usb-videokaappari/
(Saa nähdä, millaisessa muodossa linkkien osoitteet näkyvät kommenttialustassa...)
Kiitokset, kiitokset! Aivan upeaa!
PoistaTuollainen yhdysjohto ei ainakaan vie paljoa tilaa eikä ole hintakaan paljon mitään, kun laskeskelee millaisen hinnan joutuisi maksamaan tilattuna palveluna. Veljeni yritti siirrättää kaitafilmille kuvattua aineistoa dvd:lle ja sai maksaa osaksi sudeksi osoittautuneesta työstä viitisen kymppiä. Kaitafilmit oli meillä jo dvd:nä mutta filmejä meillä ei ollut. Ne ovat erään sukulaisen kuvaamia perhefilmejä, jotka on siirretty dvd-levyille, mutta nopeus on pikkuoravien tasoa. Ihmissilmä ei lepää niitä katsellessa. Tarkoitus oli saada kuvamateriaali näkymään normaalinopeudella, mutta siirtotyö oli jättänyt kuvien väliin "tyhjää" joten tulos on osin strobomainen. En tosin ole itse niitä vielä nähnyt. Mutta tuon yhdysjohdon hankin heti kun kaupungissa käyn! Kiitokset avustasi!
Sain runsaan kahden kuukauden kiivaan ahkeroinnin tuloksena minäkin kaikki tallentamani festivaalielokuvat katsotuksi, kun lopulta pari päivää sitten hoidin von Trierin Melankolian kovalevyä kuormittamasta. Franjun Silmät ilman kasvoja katsoin kai jo marraskuussa, ja se oli kyllä hehkuvien odotusteni päätteeksi pettymys. (Puuttuiko elokuvalta mielestäni kokonaan sielu vai mikä, en enää varmasti muista.)
PoistaToivottavasti jaksat kirjoittaa Teeman tulevankin syksyn elokuvafestivaalista!
Oma Villa Deeni puolestaan päätti päättää kokonaan taipaleensa. Niissä merkeissä kiitän sinua blogini aktiivisesta lukemisesta! Ja vaikka näin, jatkan luonnollisesti Tahattoman lueskelijan lukemista, kanssa parin muun blogin.
Olen pahoillani kuullessani Villa Deen taipaleen taukoamisesta. Viime aikoina olen nykyisen luettavani takia ajatellut paljon ylösnousemusta. Ehkä Villa Dee on nykyisen taivalluksensa päättyessä vaipumassa joksikin aikaan maan tomuun uusiutuakseen ja noustakseen kerran entistäkin ehompana!
PoistaMainitsemistasi elokuvista olen jonkin verran ajatellut Melankoliaa ja olen joutunut myöntämään, etten parista katselukerrasta viisastunut paljoakaan. Sen sijaan pitkän sulattelun jälkeen ja ennen kaikkea toisten kirjoittajien mielipiteitä luettuani, olen tullut siihen tulokseen, ettei elokuvan tapahtumia pitäisi ottaa sellaisenaan vaan varsinkin sisaren osuus lienee tarkoitettu vertauskuvalliseksi kuvaukseksi toisen sisaren kärsimyksentäyteisestä elämästä.
Meinasin unohtaa, että minä muuten hankin jo pari kuukautta sitten sen video-2-go liittimen, mutta nyt kun se on hankittuna, ei olekaan ollut mitään kiirettä purkaa sitä edes pakkauksesta. Jospa sentään jonakin päivänä...
PoistaMinä päätin selvitä Melankoliasta kertakatsomisella. (Elokuvan alun hääkuvauksessa oli kyllä enemmän kuin ripaus von Trierin uran alkuvaiheiden koheltavaa dogmaa mukana, vaikka tyyli muutoin oli niin korkealentoinen!) Sen sijaan Melankolian kaksi vuotta aiempi sisarteos Antikristus on odottanut jo kohta puolitoista vuotta uutta katsomista kovalevyllä. Kun näin sen ensimmäistä kertaa vuonna 2012, sain mieleeni ajatuksen, että huhtikuussa 58 vuotta täyttävästä von Trieristä vielä saattaa kypsyä Suuri Elokuvaohjaaja - ainakin jos pääsee eroon ylettömästä nulikkamaisuudestaan, jota esitteli Teema-kanavalla viime syksynä esitetyssä Ingmar Bergman -dokumentissakin.
PoistaVon Trierin uusin, juuri uunista tullut elokuva Nymphomaniac muuten on peräti neljän tunnin mittainen. Siinä on jo kolmannen kerran peräkkäin pääosassa Charlotte Gainsbourg (Melankolian sisar tumma), joka ei varmaan pärjäisi von Trierin visioissa ilman isältä geeniperimänä saatua hurjapäisyyttä.
Videoliitin on vielä alkuperäispakkauksessaan, joten jatketaan keskustelua siitä vaikka ensi syksyn elokuvafestivaalin yhteydessä!
Pappi, lukkari, talonpoika vakooja oli hyvä, turhaan jätit katsomatta, pitäisi katsoa uudelleen, jos vaikka pääsisi paremmin selville tarinasta, jota oli nautinto seurata, vaikkei kaikkea ymmärtänytkään. Toivoisin ihan tavallisiin elokuvateattereihin tällaisia sarjoja, sillä elokuvat pitäisi nähdä isolta kankaalta, eikä sellaisesta pienestä telkkarista, joka minulla on.
VastaaPoistaMinä vähän pelkäsinkin, että joku alkaa kehua sitä vakoojaelokuvaa. En tiedä mistä johtuu, mutta ei sellainen kabinettisodankäynti oikein jaksa kiinnostaa.
PoistaElokuvateattereissa on käsittääkseni esitetty teeman kanssa samoihin aikoihin nähtyjä elokuvia sarjoina. Esim. Kuopion Kuvakukossa tuli joku vuosi sitten ranskalaista uutta aaltoa. Pitäisi vain muistaa seurata niitten elokuvakerhojen ohjelmistoa. En tiedä tuleeko tämän festivaalin elokuvista jotain kiertuetta. Mutta todellakin nk. tavallisissa elokuvateattereissa voisi hyvinkin ottaa asiaksi tarjota myös vanhempaa elokuvaa katsojille. Helsingin tennispalatsissa näytti olevan niin monta elokuvateatteria, että sinne kyllä luulisi sopivan monenmoista. Kuopion Iso-C on nykyään samantyyppisellä konseptilla toimiva. Varmaan Tampereella on jokin vastaavanlainen kompleksi.