Powered By Blogger

perjantai 14. helmikuuta 2020

Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981

Solja Kievari toimitti vuonna 1982 julkaistun valikoiman Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981. Alusta löytyy Mirjam Polkusen kirjoitus Lyhyttä proosaa, jossa todetaan kuunnelman sijoittuvan lajityypiltään lähemmäs novellia kuin vaikkapa romaania. Tekstissään Käsikirjoituksesta esitykseksi kuvailee Solja Kievari kuunnelman toteuttamisen vaiheita ja mainitsee mm. kuunnelman olleen aiemmin vain näytelmällisen tekstin esittämistä radiossa, mutta sittemmin kehittyneen omaksi taiteenlajikseen. Uskallan kumminkin tarjota näitä kuunnelmakirjoja osaksi näytelmien lukuhaastetta Shakespearen sisarukset.

Lukemani teos sisältää mielestäni suomalaisen kuunnelman kultakauden huikeimpia onnistumisia, kuten Pirkko Jaakolan häkellyttävä Eksyssuon lapset ja Juha Mannerkorven toisenlainen rakkauden kuvaus Isot lapset leikkii. Suurinta osaa kuunnelmista en ollut ennen kuullut, niihin oli nyt hyvä syy tutustua.

Antti Tuuri (s. 1944): Lintujen kesyttäjä (ensiesitys 13.8.1978). Todella kovan luokan aloitus tälle valikoimalle. Upea kertomus miehestä, joka on ottanut elämäntehtäväkseen lintujen kesyttämisen ja siitä, mitä tapahtuu kun hän saapuu uskovan pariskunnan maalaistaloon viivähtääkseen siellä viikon päivät. Kuten tunnettua yhteisö tuomitsee erilaisuuden.
Jussi Kylätasku (1943 – 2005): Uuni (8.10.1979). Perustuu tositapaukseen. Poika tulee vierailulle vanhempiensa luo. Äitiä ei kotona näy. Isä väittää äidin menneen jonnekin. Uuniin on rakennettu uusi muuri. Isä lämmittää uunia vimmaisesti. Käydään läpi perheen elämänvaiheita. Tästä on tehty myös tv-elokuva. Aihe ei ole ihan lemppareitani.
Marja Kurkela (1949 – 2017): Ja 80-luvulla ei mittään (14.10.1979). Tässä sitten kuunnelma minun mieleeni! Työttömyydestä kertova satiiri puraisee työttömyyttä pahasti omaan jalkaan kuvatessaan toimenpiteitä, joilla yhteiskunta työttömiä toimettomina pitelee. Työttömille tarjotaan terapiaksi puuhastelua ja visailua. Akateemisille tietokilpailua tai shakkia ja epäakateemisille jätkänshakkia tai uuninpankolla makoilua. Eikä puhettakaan työtoiminnasta. Julman hauskaa!
Juha Mannerkorpi (1915 – 15.9.1980): Isot lapset leikkii (4.5.1980). Kahden näyttelijän kuunnelma. Pariskunta päättää nähdä unta tietystä teemasta, joksi valikoituu kuukunanmuna. Kuulijalle/lukijalle paljastuu pian, että mies on sairas, hänen kuolioon tummuvia varpaitaan joudutaan poistamaan yksi kerrallaan. Kuunnelma kertoo lähestyvästä kuolemasta ja silti se on kauneimpia tuntemiani rakkauskertomuksia.
Hannu Mäkelä (s. 1943): Surma (17.11.1980): Kauhutarina Suomen sodan ajoilta. Ei varsinaisesti noussut feivöriitikseni. Loogisesti etenevä silti, on myönnettävä.
Martti Joenpolvi (s. 1936): Syyskuussa (16.9.1978): Pelkäsin tämän olevan päämäärätöntä venerantakävelyä, mutta kuunnelmassahan onkin hyvä draivi päällä koko ajan! Helena on hoitanut appivanhempiaan vuosikaudet ja nyt hän puhuu kerrankin suunsa puhtaaksi, millä on puhdistava vaikutus kuunnelman lukijaankin. Hyvä Helena!
Esko Korpilinna (1928 – 1992): Biancan henget (4.8.1979): Aivan erinomaista ironista revittelyä pienen lapsen vanhempien tuskaisasta elämäntilanteesta. Erittäin omaperäistä mielikuvituksen lentoa kirjoittajalta!
Pirkko Jaakola (s. 1940): Eksyssuon lapset (11.8.1980): Tämä kuunnelma on kestoltaan vain 24 minuuttia eikä se tekstinäkään pitkältä tunnu. Jokin siinä kumminkin on, että muistijälki on niin vahva vielä neljän vuosikymmenen kuluttua. Enkä taida on ainut, sillä kuunnelman tapahtumapaikalla kuuluu olevan risti ja siellä vieraillaan tämän fiktiivisen, mutta tositapahtumiin perustuvan kertomuksen tunnelmissa nykyisinkin. Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenassa.
Ilkka Kylävaara (s. 1946): Kunnon suhteet (11.9.1980): Mies ja nainen, nuorna naineet ja eronneet, tapaavat toisensa takanaan yhteistä riitaa ja rakkautta sekä suhteita muitten kanssa. Hengästyttävä ihmissuhdetemppurata kuulostaa valitettavan vakuuttavalta.
Seppo Urpela (1937 – 1993): Juuret (16.10.1980): Ruotsiin siirtolaiseksi lähtenyt Kettukankaan Onni ja maata viljelemään jäänyt Raatikan Armas muistelevat lapsuuttaan, sadattelevat tämänhetkisiä ja sottailevat tonttikauppoja. Syksyiset kurjet säestävät.
Tommy Tabermann (1947 – 2010): Penissimo (21.8.1981): Nimestä voinee päätellä kuunnelman runollisen haahmon? Ujo, Surullinen ja Iloinen kertovat jotain itsestään. Naisääni pelittelee heidän kanssaan samaan pussiin. Luultavasti omaansa?
Alpo Ruuth (1943 – 2002) – Harri Huhtamäki (s. 1949): Syyskuun viidestoista (7.3.1981): Dokumenttikuunnelma, jossa sodassa havoittunut mies korjailee sotakokemuksistaan tehtyä dramatisointia ja muistelee tapahtunutta omin sanoin.

Kirjassa on 232 sivua. Lopusta löytyy lyhyt kuvailu kunkin kuunnelman kirjoittajasta. Lukukokemus vei minulta pari päivää.

4 kommenttia:

  1. Kovia nimiä näkyy tekijöissä, ja kiinnostava aihe on kyllä myös tuo, miten kuunnelma eroaa näytelmästä (tai vaikka modernista äänikirjasta)...
    Vaikka on todettava että kovin paljoa en ole kuunnelmia kuunnellut, satunnaisesti jotain kauan sitten, joten tyylikeinonsa ovat aika tuntemattomia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuuntelin usein kuunnelmia juuri tuolloin 1970-80-lukujen vaihteessa. Varmaan sen takia nämä kuunnelmat vetoavat minuun erityisen paljon. Tosin myös aikaisemmin on tehty mielenkiintoista scifi- ja jännärikuunnelmaa. Erityisen hieno onnistuminen on myös myöhäisempi Vainaja, dekkarikuunnelmasarja, jossa täti-ihminen ratkoo rikoksia eläkkeellä olevan rikosetsivän avustuksella. Pääosissa Ritva Valkama ja Aarre Karén. Sinuhe-sarjan olen tainnut kuunnella pari kertaa ja kertaalleen tuoreeltaan tuli kuunneltua Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu ja Eurooppalainen odysseijja.

      Minulla on vielä toinen kuunnelmakirja lainassa, sen luen ja sitten olisi näytelmääkin luvassa. Tänään oli vuorossa lumen kolaamista.

      Poista
  2. Oma taiteenlajinsa on nämä sinun lyhyet novelli- ja kuunnelmaluonnehdintasi, kätkien sisäänsä hienoja tiivistelmiä ja sanontoja, vaikkapa tuo "päämäärätön verantakävely".

    Lapsena asetuttiin koko perheen voimalla kuuntelemaan kuunnelmia, ja niistä jäi miellyttävä, yhteisöllinen muisto. Erityisesti minua liikutti "Musta veljeskunta" Milanon sveitsiläisistä nokikolaripojista. Monien edesmenneiden hienojen näyttelijöiden äänet ovat vieläkin elävästi mielessä (Keijo Komppa, Toivo Mäkelä, Eeva-Kaarina Volanen...)

    Nykyään ei tule kuunneltua kuin ehkä "Knallia ja sateenvarjoa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea mennä sanomaan mitä taiteilijat mahtaisivat ajatella näistä minun luonnehdinnoistani. "Lajinsa taidetta...?" Kävelläänkö verannalla vai venerannalla saattaa tosiaan olla samantekevää, kun on kyse yleensä keksityistä kirjallisista kertomuksista.

      Luettelemiasi hemmoja ja lyylejä on esiintynyt näissäkin lukemissani kuunnelmissa, esiintyjäluettelot ovat tarkasti mukana joka kuunnelman tiedoissa, samoin kuunnelman kesto. Eeva-Kaarina Volanen on pääosassa kummassakin kuuntelmassani Mannerkorven kuunnelmassa. Isot lapset leikkii -kuunnelman Kaaleppina esiintyy Martti Järvinen.

      Joitakin kuunnelmia muistan kuunnelleeni jo 60-luvulla. Muistan sen Kuopion keskustan asunnon, jonka lattialla leikin kuunnellessani eteläafrikkalaista epäsovinnaista rakkaustarinaa. "Tässä kivisessä maassa on kivisen maan laki!"

      Poista