Powered By Blogger

maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kari Hotakainen: Kalikkakasa

Kari Hotakaisen (s. 1957) valitut runot vuosilta 1982 – 1988 ilmestyi Johnny Cash -runoilla täydennettynä vuonna 2000 nimellä Kalikkakasa. Motto on peräisin Antero Mertarannalta. Runot on järjestetty kokoelmittain ja kokoelmat on järjestetty ilmestymisvuoden perusteella varhaisimmasta myöhäisimpään. Lopusta löytyvät runoilijan daniilharmsilaiset Jälkisanat runoutensa synnystä. Jotakin kirjoitellakseni piirrän seuraavaa:

Harmittavat takaiskut. (1982) Suomalaisen syrjäseudun miehen ahdistusta ja hirtehistä huumoriakin. Sanoilla leikittelyä myös.

Kuka pelkää mustaa miestä. (1985) Jatkaa siitä mistä edellinenkin. Havaittavissa hienoista siirtymää ulkonaisesta sisäisen suuntaan niin kuin olisi tältä talvelta jo lumityöt tehty. Runon Kansalaisopisto kolmas säkeistö kosketti minua yhtä vahvasti kuin kertoisi se minusta ja maailmasta. Laitan sen tähän kaiken kansan nähtäväksi:

eikä kukaan enää heitä kivellä,
ne vuoraavat sen pyyhkeeseen
jota sinä et suostunut heittämään
kehään

Hot. (1987) Ylilennokas on sana, jolla Hotakainen Jälkisanoissaan kuvailee kolmatta runokokoelmaansa. Voi pitää paikkansa. Ainakin minun ylitseni lensivät kuin joutsenet ne vain, kunnioittavasti proosalukuvauhdilla.

Runokirja. (1988) Hotakaisen Jälkisanain mukaan hänen neljäs runokokoelmansa on hyvä. Koin kaksi ensimmäistä helpommiksi ymmärtää. Tässä oli se tuntuma, että runoilija Hotakainen on mennyt itseensä ja kirjoittaa runoja pessimistisestä henkilöstä, joka syyttää itseään vaikeudestaan. Tämä kuulostaa ihan ok asenteelta hauskanpuoleisiin runoihin, mutta jostain syystä en päässyt vauhtiin mukaan. Hotakainen kikkailee sanonnoilla, vääntää ne toisenlaisiksi ja mikäpä siinä, mutta miksi? Missä tunne? On tässä pari eroottista runoa ja taas on yksi urheiluruno ja kaipa jotkin runot koskettivat. Minulle jää jotenkin epäselväksi minne runoilija on matkalla. Ehkä minulla eivät vain olleet runorytmit kohdallaan lukiessa. Joku toinen lukija oli kirjoittanut mielipiteensä kirjaston kirjaan: 

”joista ymmärtää, joista ei ymmärrä, lauseet sointuu toisiin ja rohkaisevia runoja laidasta laitaan.”

Johnny Cash -runot ilmestyneet Alkoholipolitiikka -lehdessä vuosina 1995 – 1999. Tätä Johnny Cashiä en ole jaksanut koskaan kuunnella. Tiedän, että hän oli laulaja ja lauli vankilassa mustat lasit päässään. En tiedä mitä vangit siitä arvelivat, luulivatko häntä tarkka-ampujaksi, mutta arvasivat varmaan, että sehän soittaaki kitarata, kun Cash alkoi laulaa. Näistä runoista en saanut paljoa irti. Sentään runo Johnny Cashin läpi vetää  tuntui tunteelliselta ja herkältä. Myös runossa Johnny Cash, humalahakuinen aikuisväestöön kuuluva ansiosidonnainen kantripastori, päätti muuttaa elämänsä suunnan  näen hurttia miehistä huumoria, joka miellyttää minua suoruudellaan. Cash nauttii pullollisen viinaa, ottaa pikku torkut, käy eroamassa kirkosta ja eräästä vaiheompelijasta eli tosissaankin muuttaa elämänsä suunnan.

Jälkisanoista on tullutkin jo mainittua, mutta mainitaan lisää. Alussa Hotakainen kertoo runoutensa alkaneen Sirkka Turkan runosta, jonka luettuaan hän, Hotakainen, lensi ikkunasta kuin harjalintu Saarikosken runossa. Runous voi olla proosarunoa ja sitä Hotakainen kirjoitteleikse. Hänen runonsa ovat kertovia, eivätkä ylenmäärin lennokkaita, silloin kun ne ovat paraimmillaan, näin minä ne näen nyt lukemani perusteella.

Hotakainen on kirjoittanut runoilusta myös tv-sarjassa Tummien vesien tulkit (uusittaisiinpa se!). Muistan siteeranneeni työkkärissä tämän sarjan lausahdusta: ”Mitä sanoo tähän jälleenmyyjä?” Työkkärin täti hymyili minulle ammattitaitoisesti. Eräänlaisia vanhain tawarain kauppaajia hekin ovat.

Kirjassa on 113 sivua + sisällysluettelo. Luin sen kahdessa päivässä, eilen tein vielä lumitöitä, ehkä vielä huomennakin. Sekin vielä, että yhdessä runossa mainittiin kuumailmapallo. Luin sen aluksi että kuunnelmailmapallo - saa nähdä mitä siitä vielä seuraa.

6 kommenttia:

  1. En taida tykätä hotakaisesta. Minä kun tykkään kovasti Johnny Cashista. Löytyy kolme elämäkertaakin, jotka antavat hyvin monipuolisen kuvan laulajasta. :) Ei sillä, toiset tykkää toisenlaisesta. Minulle country sykkii syvältä, mutta ei kaikki silti ole kultaa, mikä kiiltää ja multaakin on muhevaa tai vähemmän muhevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa että Hotakainenkin tykkää Cashistä. Hänen huumorinsa vain on tuommoista hurtinpuoleista. Ja voi olla, etten minäkään osaa kuvailla noita runoja riittävän ylevästi. Kantrimusiikista voin sanoa että pidän elokuvasta Kantrin kaipuu (Tender Mercies), jossa Robert Duvall esittää juomakentille ajautunutta entistä kantritähteä. Yhdessä vanhassa radio-ohjelmassa muuten kuvailtiin erään ulkomaan olosuhteita toteamalla salaperäisesti: "Puhuminen on vaikeneminen ja hopea on kultaa".

      Poista
    2. Ei mitään. En minä mieltäni pahoittanut.

      Poista
    3. Eikä ole syytäkään. Hotakaisen Cash-runot ovat sellaista fan fiktiota, tarkoitettu tribuutiksi Cashille. Lukemassani teoksessa ne ovat vain osa runoista, ei ole mielekästä hyvin tarkkaan niitä blogeerauksessani kuvailla.

      Poista
  2. Johnny Cash tarkka-ampujana tuotti naurunpyrskäyksen, kiitos siitä! En ole perehtynyt Cashiin enkä Hotakaisen runotuotantoon ollenkaan, mielenkiintoista. Hotakaisen Juoksuhaudantie on kyllä mainio romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on jäänyt elokuvissa kuvattujen amerikkaisten vankiloitten pihoista mieleen ne vartiotornit, joissa tarkka-ampuja usein aurinkolasit päässään siikailee vankien meininkejä. Juoksuhaudantien olen nähnyt elokuvana. Siinäkin on juuri tätä Hotakaisen sanojen väännättelyä - rintamamiestaloa ostatteleva mies nimittää itseään kotirintamamieheksi. Loppu ei ole yhtään hauska toisin kuin tv-sarjassa Tummien vesien tulkit.

      Poista