Veli Huovinen: Väestellä pittää

Huumorimies Veli Huovinen  kirjoitti vuonna 2020 julkaistun runokokoelman nimeltä Väestellä pittää. Luin sen läpi. Aikaa meni jonkin verran, välillä luin muutakin.

Huovisen runot tässä kokoelmassa ovat pääosin riimiteltyjä. Hänellä on tapana jakaa runonsa säkeistöihin joko siten, että kukin säkeistö koostuu kuudesta säkeestä tai sitten hän jakaa säköiston kolmeen osaan, joista ensimmäisessä on neljä säettä, sen perään erillään kaksi ja lopuksi erillään yksi säe. Viimeinen säe tapailee usein kalavalamittaa eikä se ole loppusoinnullinen. Muuten varsinaisen mitallisuuden puolesta runot ovat vapaan puoleisia, tulee mieleen, että ne ovat kuin räppilyriikkaa itämurteilla. Mistä murteesta sitten on kysymys, välillä äänessä on savolaismurre, välillä pohjoiskarjalainen murre. Lieneekö Huovinen sitten kainuulaisia? Löysin hänestä netistä kuvan, jossa hän lausuu runojaan Kajaanin kirjastossa.

Huovisen runot kertovat maailmasta, jossa vipeltää monenlaista kulkijaa. Kirjan kannessa on kuva koronaviiruksesta, runo Väestellä pittää viittaa koronan aiheuttamiin tilanteisiin, joissa ihmisten on yskittävä hihaansa ja käytettävä naamareita. Sanailu ylipäätään on sukkelaa, niin sukkelaa, etten oikein meinaa perässä pysyä. Sitä paitsi runot on painettu kirjaan kahdelle palstalle, useimmiten lähes sivut täyteen, lyhyen ilmaisun mestarina Huovinen ei näissä runoissa näyttäydy. Tai sitten sitä lyhyttä ilmaisua on runoissa koko lailla paljon.

Kuva, joka runojen kautta maailmasta syntyy vaikuttaa minusta värikkäämmältä kuin millaisena maailma minulle näyttäytyy. Runoilija luettelee nopeaan tahtiin erilaisia tyyppejä, jotka puuhailevat omia pisneksiään ja päätyvät erinäisiin kommelluksiin. Olisin kaivannut mukaan enemmän rauhallisen elämän kuvausta, jota sentään löytyy muutamasta runosta, joissa kuvataan pariskunnan keskinäistä kanssakäymistä. Laitan tähän näytteeksi katkelman runosta Siimat kirreenä :

Kalavehkeet laetan talliin
verkot selevitän pihalla
Eukko hakkoo muikkuseni
viepi marjaset sankot
Sauna lämpiää samontein
savustuu lohikalloo

Rakkaus se laettaa lähtemmään
suukopu pitkään olemaan
omatunnon-tuskissa tuumoon

Mutta illalla sovussa jo saunotaan

Kirjassa on 105 sivua.