Magda Puuhuus: Paperinukkien selät

Jokseenkin kaikki tässä kirjoituksessa kerrottu on puppua. Kyseistä kirjaa ei ole olemassa, eikä sen kirjoittajaa tai suomentajaa westjakkikansasta puhumattakaan.

Perinteinen westjakkiryijy kuvattuna salaa westjakkein kansanmuseossa.

Westjakkikansaan kuulunut saksalaiskirjailijatar Magda Puuhuus (1970 – 1991) kirjoitti lyhyen elämänsä aikana vain yhden romaanin, ja senkin postuumisti vuonna 2018. Romaanin westjakinkielinen nimi on Släät pappkuliikkitte. Minä luin Inna Olkikoiran laatiman suomennoksen, jonka ilmestyy ehken vuonna 2019 nimellä Paperinukkien selät.

Westjakit ovat pieni suomensukuinen kansa, joka elelee vaikeakulkuisella, puolivuoristoisella alueella Saksassa Sveitsin rajan tuntumassa. He puhuvat omaa suomalaisugrilaista kieltään. Toisen maailmansodan aikana Saksan natsihallinto ei varsinaisesti vainonnut westjakkeja, mutta heidän oli syytä puhua yksinomaan saksaa.

Paperinukkien selät kertoo tarinan Anikasta, joka kirjan alussa on 6-vuotias tyttönen. Anikka asuu pienessä westjakkikylässä 1930-luvulla ja puhuu puhtaasti äidinkieltään westjakkia. Saksalaistamistoimien myötä Anikasta tulee koulun alkaessa Agda. Hän joutuu opettelemaan uuden kielen eikä saa käyttää äidinkieltään edes kotonaan. Agda oppii lukemaan ja kirjoittamaan saksaksi, leikeissä koulutovereitten kanssa hän puhuu vain saksaa. Mutta kotona, omissa hiljaisissa leikeissään Agda käyttää kaikilta salaa westjakin kieltä.

Agdan rakkain harrastus ovat paperinuket. Nuket hän on itse leikannut kahvipaketeista ja hän valmistaa niille vaatteita äidiltä liikenevistä vanhojen vaatteiden tilkuista. Agda supattelee nukeille westjakiksi, nuket kun eivät osaa itse puhua lainkaan. Yksinäisen leikin lomassa Agda tulee tutkineeksi nukkien selkäpuolta, jossa on saksankielistä mainostekstiä. Saksankieliset tekstit alkavat elää omaa elämäänsä, niitten avulla Puuhuus johdattelee lukijan harhaan ja sekoittaa todellisuuden. Romaani jakautuu ajallisesti kahtia. Lukijan annetaan ymmärtää, että jotakin todella kammottavaa tapahtuu Anikan lapsuudessa ja lukija haastetaan selvittämään mitä.

Romaanin jälkimmäinen puolisko sijoittuu 2000-luvulle. Anikka on sairastunut nopeasti etenevään sairauteen, joka on jo vienyt häneltä liikuntakyvyn. Sairaus jätetään nimeämättä. Anikalla on Matius-niminen poika, joka ei työnsä vuoksi ennätä huolehtia vanhasta äidistään. Hän käy kuitenkin tapaamassa Anikkaa hoitolaitoksessa, jonne palkataan nuori Magdalena huolehtimaan erityisesti Anikasta. Magdalena puhuu jonkin verran westjakkia, mutta ei täydellisesti. Hän oivaltaa, että Anikan menneisyydessä on synkkä salaisuus, jonka Anikan oma mieli on torjunut vuosikymmenien ajan. Magdalena aloittaa varovaisen lähestymisen avatakseen Anikan salaisuuden, mutta aikaa on vähän, sillä sairaus heikentää potilaan puhekykyä ja vaikuttaa myös muistiin. Romaanin eräs teema on se, että yhdessä Matius ja Magdalena saisivat Anikan avautumaan, mutta he eivät pidä toisistaan, joten yhteistyö ei ota sujuakseen. Lukija on tässä suhteessa avainasemassa. Paljastuuko Anikan mysteeri edes lukijalle, sen jätän tässä kertomatta. Kaikki muuhan tuossa jo tulikin.

Kirjassa on 211 sivua ja viihdyin sen parissa kolmisen päivää.