Kuningas
Fjalar on runoelmana tietynlainen sankarifantasia. Minulle syntyi kuva viikingeistä, jotka viettivät joulua simasarvet
kourassa. Sittemmin kirjassa lähdetään sotaretkelle
ilmeisesti jonnekin Brittein saarten (?) suunnalle. Sankarikuvauksen
lisäksi kirja on ilmiselvästi alusta lähtien myös
tragedia, vieläpä hyvin vahvasti antiikin helleenien
tragedioitten hengessä. Kuinka ollakaan tarinan tärkeänä
aiheena on sukurutsaus (kuten aikaisemmin lukemassani Sofokleen
näytelmässä Kuningas Paksujalka). En syyllisty tämän
kertoessani mihinkään erityisempään
juonipaljastukseen, sillä asia mainitaan heti runoelman alussa
ensimmäiseksi nostetussa säkeistössä. Toinen
eepos, joka Runebergin runoelmasta tulee tämän aiheen
osalta mieleen on Kalevala ja sen Kullervon tarina. Oikeastaan jäin
kaipaamaan Runebergin omaa erikoista juonenkäännettä,
jota ei sitten tullut. Koko tarina on aika ennalta arvattava ja siitä
jäi tuttu ”tulipahan luettua” olo.
Mutta
ei tämä ihan huono valinta ollut, sillä kirjassa on
vain 78 sivua, mistä johtuen sain sen luettua päivässä.
Lisäksi teosta koristaa tanskalaissyntyisen Alf Danningin
kuvitus, joka on jokseenkin komea. Mitä tulee suomennoksen
luettavuuteen, täytyy toivoa, että joku teatteriseurue,
vaikkapa Radioteatteri, tekisi tälle tarinalle saman minkä
Ryhmäteatteri oli tehnyt Kuningas Paksujalalle, eli muuttaisi
tekstin puhekieliseksi ja helpommin ymmärrettäväksi.
Se saattaisi avata joitain portteja Runebergin tarinaan kiinni
pääsemiseksi. Löysin kyllä tästäkin
suomennoksesta yhden hienon kohdan, jonka kirjaan tähän
muittenkin ihasteltavaksi:
Jo
valkea vaipui pää
päin
olkaa, silmä jo sulkeutui,
ja
henki seestyvä liiti
jo
kotiin pilvien pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti