Marko Kilpi: Elävien kirjoihin

Kuopiossa poliisimiehenä työskentelevä Marko Kilpi (s. 1969) on herättänyt huomiota poliisin työstä kertovilla romaaneillaan. Luin hänen kolmannen romaaninsa Elävien kirjoihin (2011), jonka työpaikan kahviporukka oli hankkinut minulle läksiäislahjaksi.

Elävien kirjoihin kertoo huumausaineitten käyttäjistä sekä poliiseista, jotka pyrkivät ehkäisemään laittomia toimia. Päähenkilöitä on kolme. Mikään perinteinen kolmiodraama ei kuitenkaan ole kyseessä. Poliisit siinä vain jahtaavat rosvoja nykyaikaisen delikaatisti ja jahdattavat vastaavat vähemmän hienotunteisesti.

Huumausaineitten käyttäjien elämää kuvataan realistisen ja uskottavan tuntuisesti. Heitä nimitetään sanalla ”narkki”. Kaikki narkit kuvataan kirjassa yksilöinä, ei huumeisiin uinahtaneena laumana. Kaiken kaikkiaan romaanin hahmoja lähestytään psykologisesti, tarkastellen varsinkin menneisyyden vaikutusta elämän valintoihin. Näin pohtii tilannettaan Pike, kirjan naispuolinen keskushenkilö:

Entä jos he saavat selville hänen menneisyytensä? Juorut lähtevät liikkeelle kulovalkean tavoin, hänestä käydään puhumassa pahaa naapureille, jotka eivät ole häntä vielä nähneet. Ystäville kuvaillaan, millainen ympäristöongelma taloyhtiöön on pesiytynyt, ja hänestä tulee suosittu puheenaihe työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa täysin tuntemattomien ihmisten kesken, jotka eivät tule koskaan tapaamaan häntä.

Onko poliisin elämä sitten romaanissa kuvatun kaltaista, vaikea sanoa. Alusta loppuun kirjassa kummittelevat mukana traumat, vanhat painajaiset itse kunkin elämässä. Loppupuolella tarinaa pohditaankin, hakeutuvatko poliisin palvelukseen ihmiset, jotka ovat kärsineet itse väkivallasta tai joutuneet sellaista todistamaan. Tämä oli ehkä kirjan mielenkiintoisin ajatus. Se sai minut pohtimaan, miksi ihmiset ylipäätänsä hankkiutuvat töihin julkishallinnon palvelukseen. Miksi he haluavat tehdä parhaansa palvellakseen niin asiakkaita kuin yhteiskuntaakin? Riittäneekö selitykseksi pelkästään halu säilyttää oma virka? Mistä ylipäätään syntyy ”kutsumus”? Ei varmaan läheskään aina fyysisen väkivallan kokemuksesta, mutta voihan sekin olla selitys joittenkin kohdalla.

Kirjan tapahtumapaikkaa ei nimeltä mainita. Kaupungista kumminkin on kysymys. Kaupunki voisi olla Kuopio, mutta voisi olla moni muukin suomalainen kaupunki. Ehkäpä jättämällä kaupungin nimeämättä kirjailija haluaa huomauttaa lukijalle, että tapahtumat ja henkilötkin on tulkittava vain yleisluontoisesti, niin ettei kellään kirjan hahmolla ole tarkkaa esikuvaa todellisuudessa.

Kirjassa on 497 sivua, mikä on minun makuuni aika monta sivua. Lukemisen aloitin lauantaina ja nyt taitaa olla torstai, niin että oman aikansa se otti. Muutamia muitakin juttuja tosin puuhailin tässä välillä.