Zacharias Topelius: Kuninkaan hansikas

Zacharias ”Sakari” Topelius (1818 – 1898) kirjoitti joukon itsenäisiä romaaneja ja novelleja, jotka julkaistiin netistä löytämieni tietojen mukaan vuodesta 1880 alkaen nimellä Vinterqvällar (Talvi-iltain tarinoita). Ensimmäinen niistä on romaani nimeltä Kuninkaan hansikas (Konungens handske). Kyseessä on historiallinen kertomus Kustaa III:n ajoilta.

Romaani on seikkailukertomus, jota on höystetty vahvasti Suomen historialla ja maantieteellä. Tapahtumien ajankohta – vuosi 1788 – huomioonottaen painotus on Ruotsin vallan ajan loppuvuosilla ja jo tuolloin heränneillä kansallisen vapauden aatteilla. Kertomusta voikin pitää kansallisromanttisena, välillä tuntuu kuin lukisi Maamme kirjaa. Varsinainen teema on järkkymätön uskollisuus laillista hallitsijaa, kuningasta, kohtaan.

Aivan kertomuksen aluksi Topelius kuvaa sitä, miltä historia koulupojasta aluksi tuntuu:

Historia oli mielestämme suuri, vanha, tomuinen kaappi laatikkoineen ja laudakkoineen, jotka oli liimattu aivan täyteen nimiä tai vuosilukuja ja joille oli määrättyyn järjestykseen asetettu kuninkaiksi, keisareiksi, paaveiksi tai sulttaaneiksi nimitettyjä posliiniukkoja.

Myöhemmässä vaiheessa koulupojalle valkenee, että historian ”posliiniukkojen” takaa löytyy myös suurempi kertomus:

- - niiden takana seisoi kansojen syviä, sankkoja rivejä, iäti kuohuvia intohimoja, ääretön määrä ihmissydämiä, jotka nyt ovat lakanneet lyömästä, mutta jotka elämän lyhyinä hetkinä ovat kuten meidänkin sydämemme sykkineet surua ja iloa, rakkautta ja vihaa, voitonriemua ja epätoivoa – -

Romaanin ansiot ovat enemmänkin ajan ja paikan kuvauksessa, itse seikkailukertomus on varsin vaatimaton ja monin paikoin ennalta-arvattava. Johtuen vahvasta sidonnaisuudesta todellisiin tapahtumiin, ei Topeliuksen luovuus ole ollut ihan kukkeimmillaan, hän on enemmänkin sovittanut historian tarinansa näyttämölle.

Kustaa III oli ilmeisesti kuninkaana Topeliuksen mieleinen hahmo. Kustaa saa suuren osan kansastaan rakastumaan kuninkaaseensa, osoittamaan häntä kohtaan uhrautuvaa uskollisuutta. Vaikka itsenäisyysajatuksilla on kirjassa vahvat kannattajajoukkonsa, vaikuttaa kirjailija itse pitävän konservatiivisesti – tai oikeastaan menneisyyttä ihastellen – Ruotsin ja kuninkaansa puolta.

Romaanin suomensi Ilmari Jäämaa vuonna 1929. Luin romaania viitisen päivää. Siinä riittää viihdykettä yli kahdensadan sivun verran.