Sofokles: Kuningas Paksujalka

Antiikin Kreikan tragediamestari Sofokles eli 400-luvulla eKr. Hänen näytelmistään tunnetuin on tullut tutuksi nimellä Kuningas Oidipus. Luin näytelmän kyseisellä nimellä, Veijo Meren kääntämänä, muistaakseni vuonna 1992. Kun nyt luin uudemman suomennoksen vuodelta 1990, huomasin, että aika paljon oli jäänyt mieleeni. Kuitenkin eroja muistikuviin löytyi niin paljon, että uusi versio tuntui oikein kiehtovalta. Näytelmän käännöksestä kertovan esipuheen mukaan uuden suomennoksen tekivät yhteistyönä Ryhmäteatterin näyttelijät ja ohjaajat, jotka osallistuivat näytelmäproduktioon. Ohjaajina toimivat Arto af Hällström ja Leo Kontula, jotka myös olivat laatineet selonteon käännöksen synnystä.

Kuningas Paksujalka on jämäkkä tarina. Alusta asti kyse on rikoksen selvittelystä. Pikapuoliin käy myös selville kuka luultavasti on syyllinen. Juju on siinä, ettei syyllinen itse tiedä mihin on syyllistynyt. Onko tällainen syyllisyys oikeasti mahdollista ilman, että siitä itse tietää? Sitä pohtimalla päätyy helposti miettimään koko näytelmän tapahtumia painajaisunena, mistä sitten onkin lyhyt matka itsesepitettyihin freudilaisiin ajatuksiin. Näytelmän rikoksenselvittelystä taas tulee mieleen vaikkapa saksalaisen Heinrich von Kleistin näytelmä Rikottu ruukku, jossa tutkinnanjohtaja paljastuu itse syylliseksi. Paksujalan tarinassa rikos on seuraus aiemmasta rikoksesta, johon syyllistyneet ovat toimineet tietoisina tekemästään. Tosin hekin ovat vain koettaneet välttää kohtaloa, joka heille on ennustettu.

Kuningas Paksujalan tarinan kerronnan ansiona näen sen rajatun henkilömäärän. Kuninkaan itsensä lisäksi merkittävissä rooleissa ovat Kuoronjohtaja, Kreon, Teiresias-tietäjä ja kuningatar Jokaste. Mytologialla on oma osuutensa, mutta ainakaan tämä versio ei vaadi ihmeempää taruston tuntemusta. Kirja ei sisällä selittelevää esipuhetta, eikä sellaista myöskään tarvita. Tai sitten on niin, että minä en nyt sattunut tarvitsemaan, kun aihe oli tuttu jo entuudestaan.

Kuninkaasta piirtyy näytelmässä kuva kansan kipeästi tarvitsemana johtajana. Kuningas Paksujalka on pelastanut kaupungin (Meren käännöksessä Theba) Linnunmuotoisen Naisen (Meren käännöksessä sfinksi) kynsistä ratkaisemalla tämän esittämän arvoituksen. Samankaltainen älyllinen ylivertaisuus olisi tarpeen nytkin, kun kaupunkia riivaa ruttoepidemia. Paksujalka ei ole kaupungin syntyperäinen hallitsija – ainakaan ei tunnetusti – hänet on valittu kuninkaan virkaan neuvokkuutensa ansiosta. Johtajan valta on kuitenkin jaettu kuninkaan, kuningattaren ja Kreonin, kuningattaren veljen, kesken. Paksujalka esiintyy moraalisesti korkealla tasolla näytelmän tapahtumien aikana, sen sijaan hänen toimintansa ennen näytelmän tapahtumia eivät kestä päivänvaloa.

Kirjassa on 96 sivua. Luin sen kahdessa tunnissa. Alkupuolen linja-automatkalla työhön ja lopun bussilla töistä kotiin palatessa.