Pekka Kilpinen: Kuninkaantieltä kerrottua

Turusta Helsingin kautta Viipuriin johtanutta maantietä on ryhdytty kutsumaan Kuninkaantieksi. Tietä pitkin on kuljettu jo kauan. Pekka Kilpinen suomensi ja toimitti 1700-luvun ulkomaisten matkustavaisten kuvauksista kirjan Kuninkaantieltä kerrottua. Kirja ilmestyi vuonna 2005.

Kirjassa huomioitaan esittävät Kuninkaantien matkalaiset ovat pääosin ruotsalaisia ja englantilaisia. Lisäksi mukana matkassa on yksi suomalainen ja yksi tšekki. Silmiinpistävää on että yhtään venäläistä matkustavaista ei mukaan ole saatu. 1700-luvulla Suomi oli se Ruotsin alue, jonka omistusoikeuden luisuminen Venäjälle muodostui selkeimmäksi näytteeksi Ruotsin hupenevasta suurvalta-asemasta. Toisaalta olisi kiinnostavaa tietää mitä venäläiset matkustavaiset Suomesta ajattelivat, kun kerran Venäjän valtio oli alueesta niin kiinnostunut, että sen lopulta valloitti.

Matkalaisten kertomuksissa painottuu ennen kaikkea Viaporin, Sveaborgin, Ruotsin mahtavimman linnoituksen rakentaminen. Kirjassa mainitaan tiellä matkannut, sittemmin Yhdysvaltain presidentiksi valittu John Quincy Adams, joka totesi, ettei Viaporin lisäksi Kuninkaantieltä löydy mitään muuta näkemisen arvoista. Aikajärjestykseen sijoitetuista kertomuksista selviää, miten linnoitustyöt etenivät ja miten sen myötä Helsinki kehittyi.

Jossain määrin kertomuksissa on ristiriitaisia näkemyksiä. Jotkut matkailijat korostavat Suomen erämaaluonnetta ja suomalaisten barbaarisuutta, jotkut taas antavat arvoa maan siisteydelle ja kansan sivistyneisyydelle ja rehellisyydelle. Tässä kohdin taas on hieman huojuntaa sen suhteen puhuvatko kirjoittajat ruotsalaisista vai suomalaisista. Toisinaan tunnustaa siltä, että Ahvenkosken raja-aseman länsipuolella suomalaiset ovat suomea puhuvia ruotsalaisia kun taas itäpuolella asuvat ovat suomea puhuvia ”moskoviitteja”. Eipä ihme, että 1800-luvulla suomalaisten itsensäkin piti keksiä monimutkainen iskulause kuvastamaan sitä keitä olemme ja keitä emme ole.

Matkustamisen kestosta kirja antaa mielenkiintoista tietoa. Sikäli kuin jaksoin asiaa tarkastella, ei matka Turusta Viipuriin kestänyt 1700-luvullakaan kuin viikon. Matkalaiset yöpyivät tärkeimmissä kaupungeissa ja kertoivat näkemästään. Paikoitellen kuvaukset koostuvat hauskoista yksityiskohdista, jotka eivät aina välttämättä ole tekemisissä toistensa kanssa. Tämä antaa kuvan nopeasti tehdystä havaintojen ylöskirjaamisesta.

Esimerkkinä ilahduttavasta matkakertomuksesta kopsaan tähän pätkän englantilaisen Edward Daniel Clarken tammikuussa vuonna 1800 kirjaamaa kuvausta vierailustaan Turun tuomiokirkossa. Clarke oli nähnyt kirkossa ”oppimattomien savolaismiehiä”, jotka olivat ihmetellen kuunnelleet ja katselleet kirkon urkuja:

Tämän hienon soittimen sävelmillä oli näihin yksinkertaisiin rahvaan miehiin niin ihmeellinen vaikutus, että tuskinpa sähköiskutkaan olisivat saaneet joissakin villi-ihmisissä sen suurempaa aikaan. Heidän pelkonsa kääntyi taas iloksi ja villien tapaan naurusta ulvoen he alkoivat matkia käsillään ja jaloillaan urkurin liikkeitä.

Täytyypä pitää tämä kuvaus mielessä, kun heinäkuussa käyn Turussa. En olekaan ennen käynyt Turun tuomiokirkossa...

Kirjassa on noin 130 sivua ja luin sitä suunnilleen viikon.