Powered By Blogger

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Kukkoilijat kuvissa Kuvakukossa

Rakkaat lukijani! Te varmaan ihmettelette miksi olen taas kutsunut teidät koolle. Tämän harvan kerran, kuten niin usein ennenkin, ihmettelen sitä minäkin. Aiheen antaa pakkanen ja polte auringon, niin paljon on aiheetta postausta.

Pitemmittä puheitta kerron, että eilen aamulla luin tv:n Svenska Ylen uutisotsikoista jotain elokuvasta In Bruges, på finska alltså Kukkoilijat. Ymmärsin jutussa mainittavan, että In Bruges on nykyjään kulttielokuva. Olin tästä niin hyvilläni, että yritin suomentaa tekstiä vaimolleni livenä aamiaispöydässä. Sittemmin huomasin, että jollain käännösohjelmalla oli Ylen sivuille tuotettu ihan lukukelpoinen suomenkielinen versio. Aiheena ei ollut kulttielokuva Kukkoilijat vaan saman ohjaajan viimme vuonna valmistunut elokuva The Banshees of Inisherin. Miehisiä pääosia hoitelivat tässä uudessa lehvassa In Bruges-filmistä tutut Brendan Gleeson ja Colin Farrell ja ohjaajana ja käsikirjoittajana Martin McDonagh samoin kuin In Brugesissa.

No, kirjoitin ylitsepursuvan kehupostin sille Svenska Ylen toimittajalle ja aloin jauhaa innoissani vaimolleni, että nyt se on mentävä Kuopioon katselemaan tämä uusi yheksän oscarin ehdokas. Vaimo ei väittänyt vastaan, kun kerrankin halusin omasta tahdostani lähteä johonkin. Houkuteltiin vielä tytärkin mukaan. Ja niinpä sitten puoli kuudesta puoli kahdeksaan istuimme Kuopiossa elokuvateatteri Kuvakukon menneitä aikoja henkivässä cinemasalongissa, jossa vierailin eka kerran noin vuonna 1970, samana vuonna kuin ohjaaja McDonagh syntyi – niin että ollaan suunnilleen samanikäisiä!

Niin kukkeasti kuin rakastankin elokuvaa In Bruges – tai ehkä juuri sen vuoksi – tunsin noin viiden minuutin katselun jälkeen, että tämä uutukainen ei ole tehty minua varten. Sen alkutunteen jälkeen olen koettanut selvittää itselleni miksi muut pitävät tästä irlantilaiselokuvasta, mutta minä en niinkään. En keksi muuta järkeen käypää selitystä kuin sen, että olen niin vahvasti In Bruges-elokuvan (it’s in Belgium!) lumoissa, etten kykene hyväksymään Gleesonin ja Farrellin hahmoja erilaisina kuin heidät Brüggeen sijoittuvassa seikkailussa olen tottunut näkemään. Ja silti he ovat tässä osaksi myös samankaltaisia, huumori on karskia ja sitten se ei enää olekaan huumoria vaan ylitseampuvaa karskiutta. Juuri niin käy myös Brüggessä. Päähahmot eivät ole hyviksiä mutta eivät pahiksiakaan, ainakaan aluksi. Myös tähän uuteen elokuvaan on istutettu ulkoistettu paha – Brüggessä se on kahden ammattitappajan ! pomoa esittävä Ralph Fiennes, Bansheessä sitä osaa kantaa Gary Lydon poliisimiehenä. Irlantilaisen druidihahmon ja juorueukon yhteensulaumana toimii Mrs. McGormick, Sheila Flittonin esittämänä. Mukaan on ympätty vielä Irlannin sisällissota (ankkuroi tapahtumien ajankohdan vuoteen 1923), jonka antama lisäarvo jää minulle yhtä hämäräksi kuin moni muukin elokuvan osasista – joista ei läheskään vähäisimpänä oudoksuta miniponi nimeltä Jenny. Oikeastaan ainut hahmo, joka soitti sisimmässäni vahvasti väräjävää kelloa, on Farrellin esittämän Pádraigin sisko Siobhán (Kerry Condon). Hän tekee viisaan päätöksen elämässään, päätöksen jota hän varmasti jatkossa katuu yhtä paljon kuin kiittääkin. Veikkaan että ajan myötä kiitoksen aihe kasvaa suuremmaksi. Harmi että hänen osuutensa tässä elokuvassa jää kovin vähäiseksi.

Minä en jää katumaan sitä, että kävin vaimoni ja tyttäreni kanssa katselemassa tämän elokuvan, jonka oscarit ovat tätä kirjoitettaessa vielä pending-moodissa. Vaimo ja tytär tykkäsivät, minä jäin enempi mietteliääksi. Vaimo lohdutti minua ja sanoi, että ehkä se vuosien myötä minullekin avautuu toisella tapaa. Voi olla, jotta avautuu ja jos ei avautuisikaan, niin ainahan minulle jää Brügge. The Banshees of Inisherin -elokuvan juonesta en ole tässä niinkään kertonut ja luulen että on parempi niin. Joka tämän pohdiskeluni tähän asti on jaksanut lukea, katselee kyllä sen elokuvankin jahka kohdalle sattuu.

6 kommenttia:

  1. Minäkin kiinnostuin tästä kovasti sekä Kukkoilijoiden että erään toisen saman ohjaajan elokuvan kautta, rikoskomedian Three Billboards Outside Ebbing, Missouri. Jos et ole nähnyt sitä, niin googlaile ja katso jos löydät jostain. Aivan mahtavat näyttelijät, arkista elämää, ronskia menoa, ja Oscareita taisi tulla.

    Käyn varmaan katsomassa The Banshees of Inisherin jonain päivänä ensi viikolla. Se näyttää menevän kivasti iltapäivisin meillä. Käyn kertomassa mitä tykkäsin.
    Harmi, että sulle tuli pienoinen pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä se Billboards-elokuva kotona bluraynä. Naiset kovasti tuntuvat tykkäävän siitä Frances McDormandista. Minulle jäi In Bruges mieleen isolta osin sen Brüggen kaupungin ansiosta.

      Tässä irlantilaiselle saarelle sijoittuvassa elokuvassa The Banshees of Inisherin on tietysti myös omalla tavallaan nätit maisemat. Jäi näköjään minulta mainitsematta yksi näyttelijä, joka on elokuvasta oscar-ehdokkaana eli Barry Keoghan. Suoraan sanottuna hänen hahmonsa ei minusta oikein vaikuttanut toimivalta. Pidän silti siitä, että tässä elokuvassa kuvattiin huonommuuden tunteen raskautta ja siinä mielessä Keoghanin esittämä Dominic puolustaa tarinassa paikkaansa.

      Ja sekin vielä, että mahdettiinkohan 1920-luvun irlantilaisen pikkusaaren pubissa juoda sellaisista kirkkaista juomalaseista kuin elokuvassa nähdään.

      Poista
    2. Kävin eilen katsomassa "Inisherinin henget". Pidin alkupuolesta kovasti, oli huumoria ja irkkumeininkiä, mutta sitten keskivaiheilla tuntui, että tarina laahasi ja ne sormet oli liian julmaa (katoin kädet naamalla omien sormieni välistä suodattaen).

      Näyttelijät olivat minusta kautta linjan loistavia, myös Dominicia esittävä Barry Keoghan. Dominic luokiteltaisiin varmaan nykyään kehitysvamaiseksi, mutta oli 20-luvulla vain kahjo.
      Colin Farrell on minusta tässä elokuvassa parhaimmillaan, kaikki tunteet näkyy kasvoista.

      Kriitikot löytävät tästä kaikenlaista vertauskuvallisuutta, Pádraig ja Colm sisällissodan osapuolina, aasi kansa yms, mutta minä koen tämän elokuvan masennuksen kuvauksena.
      Colm on itsetuhoinen ja siirtää oman tyhjän olonsa kaveriinsa, "iloiseen heppuun", joka ei enää hylkäämisen jälkeen pysty olemaan iloinen.
      Hyvä Siobhán! Niin sitä pitää...
      Tekisi kyllä mieli katsoa tämä uudelleen. Ehkä ymmärtäisin lisää. Mutta toisellakin kertaa nostaisin kädet silmille tietyissä kohdissa.

      Kuvaus ja musiikki on elokuvassa myös huipputasoa. Pysäytyskuvista saisi tauluja.

      Poista
    3. Tämä on minulle yksi niitä monia elokuvia, jotka ovat teknisesti taitavasti tehtyjä, näyttelijät tekevät sen minkä pitääkin, mutta en vain osaa innostua. Nämä nyt on tällaisia makuasioita kai. Hyvä esimerkki on juuri Siobhánin hahmo, joka tekee elokuvassa täsmälleen päinvastaisen ratkaisun kuin tekee James Joycen novellikokoelmassa Dublinilaisia olevan novellin Eveline nimihahmo - vaikka ratkaisut ovat keskenään päinvastaiset, ovat ne minusta molemmat oikeita juuri siihen paikkaan.
      En ole varma tarkoitetaanko Dominicin olevan kehitysvammainen. Minusta olisi jopa parempi ellei näin olisi. Tässäkin näyttelijä tekee hyvän suorituksen, mutta tässä elokuvassa se ei minua paljoa riemastuttanut.
      Minusta elokuvassa tuntuvat kaikki kärsivän siitä pelosta, että muut pitävät heitä naurettavuuksina. Pelkäävät tulevansa nolatuiksi. Jos se on aihe, ei elokuva minusta onnistu erityisen hyvin.

      Poista
  2. Kuva Kukko on kyllä kaunis teatteri ihan valtakunnallisesti, näkemäsi filmi ei ehkä niinkään. Ralph Fiennes on hieno näyttelijä, mutta minulle tulee hänestä aina vaan mieleen kamala Amon Göth Schindlerin listasta (en pystynyt katsomaan kuin kerran tuota filmiä). Myös tuo vaimojen viisaus on aina ylivertaista. Kiitos vaimoista!

    Brüggessä olen käynyt kerran 30 vuotta sitten. Oli kuin flaamien Venetsia. Hieno kaupunki, jolla on pitkä ja merkittävä historia. Pitänee tarttua jälleen Huizingan "Keskiajan syksyyn".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Fiennes ollut monenmoisissa osissa. Ennen muita muistan hänet elokuvasta Englantilainen potilas. Schindlerin listan olen katsellut useita kertoja. Sitä ei oikein voi itkemättä katsella.

      Vaimoissa on voimaa. Joskus kirjoitin Savon Sanomien urheilutoimitukseen yhdestä lehdessä vähemmälle jääneestä jutusta. Mainitsin, että meille tulee lehti ilmaisen ystävänpäivän tilauksen kautta anopin pyyteettömänä lahjana. Toimittaja vastasi vain että "anopit on ihan parhaita".

      Kiva kuulla, että olet päässyt käymään Brüggessä. Minä eilen katselin kuvia kaupungista ja ajattelin, että miksikä se minun siellä käymiselläni muuttuisi ja että parempi ettei muuttuisikaan. Pysyn kotona ja katselen elokuvia.

      Keskiajan syksy kuulostaa tunnelmalliselta. Joskus sain taannoiselta työnantajalta ison suklaarasian jouluna. Siinä oli Brueghelin maalaus luistelijoista lammella. Till Eulenspiegelin legenda elokuvassa taisi olla Tillin kaverina Lamme.

      Poista