Heli Laaksonen (s. 1972) sepitti runot vuonna 2000 ilmestyneeseen kokoelmaan Pulu uis. Runokokoelma sisältää lounaisen Suomen murteella kirjoitettuja humoristisesti maailmaa tarkastelevia runoja.
Teoksen alusta löydämme esipuheen, jonka kirjoitti Kalevi Wiik. Hän kertoo Laaksosen käyttämästä murrecocktailista, jota hän kuvailee Uudenkaupungin seudun ja muittenkin lounaisen Suomen alueitten murrepiirteitä sisältäväksi. Kalevi Wiikin huumori näyttäytynee siinä, että hän nimittää kokoelmaa vakavaksi tarkoitetuksi ja vakavasti otettavaksi. Mottona olevassa runossa järkevän, mukavan ja tarpeellisen elämän sanotaan olevan lamppan kamppamist. Tarkoittanee lampaan kampaamista. Miksi lammasta kammattaisiin, miksi juuri lammasta? Eikö ole ilmiselvää, että pyritään hauskalla tavalla runolliseen vaikutelmaan puhumalla juuri lampaan kampaamisesta? Etenkin kun kamppaminen voi tuoda ja ensilukemalla toikin mieleen kamppaamisen.
Valitettavasti eksyin lukemaan näitä runoja etsiäkseni niistä vakaviksi tarkoitettuja ja vakavasti otettavia teemoja. Lukeminen tuntui raskaalta, sitä aatellessa tulee mieleeni ruotsin openi, joka määräsi taivuttamaan epämääräisessä ja määräisessä muodossa, yksikössä ja monikossa mm. sanaparin raskas lammas : ett tungt får, det tunga fåret, tunga får, de tunga fåren. Får-sanalla näyttää olevan myös piilomerkitys, sillä saatetaan tarkoittaa hidasälyisää henkilöä. Norjassahan oli ennen niitä rasvahäntälampaita. Ehkä minä olen lukijana sitten sellainen. Turhaa kammattavaa. Aloitin lukemaan kirjaa joskus viiden maissa aamulla ja minulla meni sen kanssa nujutessa kymmeneen, välillä söin viisi kaalikäärylettä, joilla oli tänään viimeinen käyttöpäivä, eilen ostin, sain 30% alennuksella. Laitoin puolukkahillon tähteeseen lisukkeeksi vadelmahilloa. Siinähän nuo menivät. Vähän sama olo jäi tästä runoteoksesta, jota aivan ilmeisesti kansa rakastaa. Pääasiassa stereotypioilla pelataan, mutta oli siinä omaperäisiäkin ajatuksia, mm. Eino Leinoa pidetään valjuna tyyppinä, mikä jotenkin kosketti taannoisen Lönnrot-ratifioinnin jälkeen. Hietanenkin on menossa mukana.
Voi olla, että tämä huumorirunojen lukeminen yhdistettynä lumitöihin on psyykelleni liikaa. Odotan myös viikonloppua, sillä en yleensä ryypiskele arkisin. Pitäisi vielä paistaa maustekaakku ja imuroida ja voisin käydä Halpa-Hallissakin ja yhdessä kyläpaikassa.
Nyt en taida laittaa tähän tekstinäytettä, kun varmaan kaikki ovat jo jotain näytettä kuulleet ja nähneet Heli Laaksoselta. Ajattelin, että voisin kokeilla vielä joskus sitä porkkana-kirjaa, ehkä se sopisi minulle paremmin ja ilman huumoritoiveita.
Kirjassa on 79 sivua. Lukaisin sen tänä aamuna.
Eino Leino on kaikkea muuta kuin valju. Murrejutut, runotkin voivat olla hauskoja ja mukavia, kiitos lamppan kamppamisen selityksestä. Olisin jäänyt väärä mielikuva ilman sitä. Laaksosesta olen kuullut, mutta lukemaan en ole ehtinyt.
VastaaPoistaPuheenaoleva teos on runokokoelma, joten siinä kertoja voi pihkaantua Tuntemattoman sotilaan Hietaseen (turkulaistyyppi) tai vaikkapa Eino Leinoon. Runossa kertoja toimii Leinolla lähinnä köksänä ja siivoojana, kun suuri runoilija Leino kirjoittelee - vaikka toisin taisi olla tarkoitus, siitä valjuus.
PoistaLamppan kamppamisen selitys on ihan minun itseni päättelemä, voi olla toisinkin. Joka tapauksessa lampaan kampaaminen tai kamppaaminen on yhtä höpsöä puuhaa ja sanojen yhteys johtunee vain siitä, että ne muistuttavat toisiaan.
En oikein tuosta motosta tiedä, mitä se meinaa, mutta muutoin pidän tästä kokoelmasta kovasti, varsinkin runoista Kiittämättömi, Kyläreissul, Äirinkiäl ja Lehm ja koiv, eivätkä nämä runot minusta ole mitään huumorirunoja.
VastaaPoistaMonesti murre ymmärretään huumoriksi, vaikka se olisi ihan muuta. Näissäkin mainitsemissani runoissa on aiheina kotiseuturakkaus, äidin kaipuu ja uupuminen.
Lampaan kampaaminen tuo mieleen oman isoäitini, joka otti kesäisin lampaat syliinsä pihassa yksi toisensa perään ja keritsi ne, sitten karstasi villan, kehräsi langaksi ja neuloi sukiksi. Voi, miksi en ottanut kuvia tästä villan matkasta lampaan peitosta ihmisen sukiksi! Ihmiset olivat monitaitureita ennen.
Meirän huushollis oli lampaitten kerittemispäivät, vihrantekopäivät, navetanpesopäivät, puintitalkoot, sianteurastukset ym, ihan ko Vaahteramäen Eemelin aikaan.
Kiittämättömi: toinen säkeistö kertoo Helsingin kauneudesta mainiten, että kun oopperatalon jälkeen kierrettyään pari oksennusta, kulkee katsomatta eduskuntaloa, ei astu kusilammikkoon, odottaa huutavissa liikennevaloissa ja tien yli päästyä tulee linja-autoasemalle, niin sieltä löytää laiturin 24, jossa lukee Pikavuoro Turku.
PoistaMeillä saattaa olla erilainen käsitys huumorista, mutta minä kyllä näen tässä pääkaupungin kuvauksessa huumoria, ei kai Laaksonen nyt tosissaan pääkaupunkiamme näin mollaa! Ehe-ehe.
Kyläreisul aukeaa minulle huonosti. Onko kertoja jonkun luona kylässä vai kokeeko vain niin?
Äirinkiäl sisältää minun mielestäni hyvinkin syvällistä huumoria. Huumori ei välttämättä tarkoita vitsailua vaan kuten tässä se kuvasteleikse lämmintä suhdetta kuvattavaa aihetta kohtaan.
Lehm ja koiv runon voi käsittää uupumuksen kuvaukseksi mutta vaikka runoilija olisi piru vie itse muuta ajatellut, näen minä tämän runon luettelon siitä mitä kertoja ei tahdo lähinnä huvittavana.
Sikäli kuin runoilija Laaksonen on halunnut kirjoittaa vakavasti otettavia vakavia runoja, on hän valinnut tavan, jonka hänen runoiltojensa yleisö - mitä olen tv:stä nähnyt - tulkitsee melko lailla eri tavoin kuin runoilija itse.
Huumoria sisältävät runot eivät siis ole vitseiksi tarkoitettuja ainakaan välttämättä. Juice myönsi rehdisti, että hänen runoissaan on vitsejä. En tiedä miten mutkikkaasti lounaissuomalaista huumoria pitäisi tulkita, savolaisten puheista ainakin sanotaan, että vastuu siirtyy kuulijalle. Mutta voihan runoilijakin tehdä itsestään vaikeasti tulkittavan. Ihme kyllä Laaksosen Pulu uis-runokirjan takakannessakin mainitaan kuvailevina sanoina lapsekkuus, ironia ja Huumori (isolla alkukirjaimella!). Huumorin avulla voi tietenkin käsitellä vaikeitakin aiheita. Puheenaolevan kirjan runojen aiheitten vaikeus on aika lievää, etten sano peräti lounaissuomalaista. Siellähän elämä onkin lamppa kamppamist. Ilmankos tulee ikävä kotiseutuja.
No, myönnetään, on huumoria, mutta pohjatunne on suru joutumisesta muukalaisuuteen, "kyläreissul" Helsinkiin, jossa parasta on "laitur 24", joka vie tuttuun rakkaaseen Turkuun.
PoistaÄirinkiäl-runossa oma yllättäen opiskelijakämppään tullut äiti tuo mukanaan kotiseudun ja sen kielen, jotka ovat Heli Laaksosen tavaramerkki, turva ja rakkain aihe.
Äiti saa tulla yllättäin, muutoin länsisuomalaiselle yllätysvierailut on kauhistus, ja kun itse menee kylään on oltava omat lakanat ja käyttäydyttävä vieraskoreasti. *Oma lakan mää oti föli
ja pyheliina,
kaffepaketin tuliaisiks
ja huamattava leviä hymy."
Nopolan sisarukset (Sinikka ja Tiina) ovat myös kirjoittaneet länsisuomalaisista ja todella hykerryttävästi proosassaan. Heidän juttujaan lukiessa pelkästään nauran, kun Helin runoja lukiessa tunnen haikeutta.
Tunnistan kyllä itseäni, omia huonoja satakuntalaispiirteitäni näissä paljonkin, mm vieraita varten valmistautumisen ja tietynlaisen ylimurehtimisen.
No, kun kerran haluat vielä tästä minulle ei kovin tärkeästä aiheesta keskustella, niin sano sinä länsisuomalaisena tarkoittaako lamppa kamppamine tosiaankin lampaan kampaamista. En siis pyydä sinua selittämään runoilijan syvällisempiä tarkoitusperiä vaan kysyn pelkästään tarkoittaako tämä lounaissuomalainen sana "lamppa" samaa kuin suomen kirjakielellä "lampaan"? Ja tarkoittaako kamppamine suomen kirjakielellä kampaamista?
PoistaLampaan kampaamista kyllä. (Ja vaikka kiellät, niin olen taipuvainen ajattelemaan, että melankolinen Laaksonen on ottanut ironian avukseen ja tarkoittaa, että elämä on juuri yhtä järjetöntä, epämukavaa ja tarpeetonta kuin olisi yrittää kammata lampaan turkkia.)
PoistaKiitos. (En kiellä, olen samaa mieltä.)
PoistaJihuu, ongelma selvitetty! Kirjassa Sekaherelmäpuu Laaksosella on pakina nimeltä Mää pelkkä lamppai. Hän kertoo, miten joutuu ulkoilmamuseossa lammasaidan viereen ja lampaat "tryykäsivä ittetiatosest lähemäs". Hän jatkaa sitten lammaskammostaan mm näin: "Jollei lammas suaranaisest kimppun tuliska, see voi napat mun kätten kii kauhioil hamppaillas ja tartutta munsse jotta parantumatont."
VastaaPoistaElämä on ollut siis yhtä kauheaa kuin olisi joutua kampaamaan ti silittelemään ("siluttamaan") lampaita.