Powered By Blogger

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

Jukka Itkonen (1951 – 2021) syntyi Varkaudessa kuten minäkin. En tuntenut Itkosta, mutta luettuani nämäkin hänen runonsa myönnän, että mielelläni olisin haastellut runojen sepittämisestä hänen kanssaan. En tiedä mitä mieltä Itkonen olisi siitä haastelusta ollut. Luin hänen vuonna 2011 julkaistun runokokoelmansa Lumilyhdyn valossa.

Lumilyhty on talvinen pihakoriste, se on kuin pienenpieni lumimökki, joka rakennellaan lumipalloista. Lumilyhdyn sisälle sytytetään kynttilä. Lumilyhty hehkuu valoa talven pimeässä ja lämpöä lumisen maiseman keskellä. Sesonkituote siis.

Itkosen pieni runokokoelma sisältää talvisia runoja, jotka ovat Itkosen runouden mukaisesti pienimuotoisia, lyhytsäkeisiä koruja, joitten lukeminen on ilo. Tuntuu siltä, että ilo välittyy lukijalle paitsi runojen sanomasta, myös niitten sepittäjän omasta luomisen ilosta. Sanotaan, että soitto on suruista tehty ja vieläpä murehista muovaeltu, mutta ei se ole pelkästään niin. Siitähän vasta suru tulisi puseroon, jos ei iloisia ja lempeitä runoja olisi vaan kaikki silosäkeet vain itkulle vääntäisivät. Lumilyhdyn valo hehkuu iloa pimeän, kylmän talvisen taipaleen keskellä.

Itkosen runojen talvi ei ole kylmä ja pimeä, ei ainakaan yksistään sitä. Talvi jäädyttää joen sillaksi, talitianen herättää uuteen aamuun keltainen rinta hohtaen kuin pieni aurinko ja unessa Leinokin istuu Kämpissä, hyvällä tuulella varmaan. Runossa Talviuni on käyty iltakirkossa joulun seutuun, näkökulma vaikuttaisi olevan lapsen, katkelma runon alusta:

Joutsen, kissa, kirahvi
jäätiköllä taivalsi
myöhään illalla.

Ja kirkon portaat päällystettiin
lampaanvillalla.

Mikä ihastuttava rytmi! Itkonen on kirjoittanut paljon lastenrunoja ja näistäkin runoista monet soveltuvat lapsillekin. Itkosen runojen tavaramerkki ovat juuri lyhyet säkeet ja niillä luotu vahva tunnelmakuva. Riimit ovat kohdillaan eikä mitassakaan ole pahaa valittamista. Olen jo lainauskiintiöni käyttänyt, mutta silti liitän tähän toisen säkeistön eli puolet runosta Talvi-illan tarina. Runoilija on piirrellyt pöydällään pienen lämpöisen runon ja katsahtaa ympärilleen:

Kynttilä on lämmin,
sen sydän hiljaa palaa.
Räystään jäiset puikot,
talven käsialaa.

Eikö molemmista näytteistä hehku lempeä huumori! Sisällä kynttilän palava sydän, ulkona on talvi sepittänyt oman runonsa räystään reunaan - kuin kaksi runoseppää, kynttilä ja talvi. Tietenkin voi sanoa riimittelyn johdattaneen runoilijaa, mutta eikö sekin parhaimmillaan johda hauskaan lopputulemaan. Sitä paitsi runoilija kumminkin lopulta päättää mitä johdantoa hän lähtee seuraamaan. Minä tulen näistä runoista hyvälle mielelle. Ei pelkästään sesonkituote.

Kirjassa on sisällysluetteloineen 56 sivua. Lukaisin sen parissa tunnissa.

4 kommenttia:

  1. On tosiaan lämpimiä runoja, vaikka talvesta kertovatkin! Itkosen tuotantoon en ole tutustunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Warkauden miesten tuotannossa on laatu kohdillaan. Itkosen tekstit ovat erityisen suositeltavia.

      Poista
  2. Tulee mieleen Kirsi Kunnaksen samalla tavalla lämpimät ja riimitellyt lastenrunot.
    Talven käsiala, onpa kiva kielikuva. Toivon, että jonain aamuna kevättalvi olisi kirjoittanut hankikannon ja pääsisin kävelemään kovalla hangella auringonpaisteessa, hakemaan vaikka pajunkissoja maljakkoon tulppaanien seuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, uskotaan että Kirsi Kunnas on osannut asiansa. Minulta on ne runot vielä lukematta, mutta painetaan mieleen.

      Itkosella on tosiaan kekseliäitä kielikuvia. Hankikannot tai hankiaiset on kyllä kivoja, minun pitää vain lähteä hyvissä ajoin ennen iltapäivän lämpimiä tunteja, ettei käy niin, että joka toisella askelella hanki pettää ja vajoan munaskuita myöten lumeen. Joskus on meinanneet voimat loppua semmoisessa kahlaamisessa. Minun on parasta kulkea metsän suojissa, sinne ei aurinko sulattele lumia niin herkästi.

      Poista