Anton Tšehov: Tarpeettomia ihmisiä

Venäjän kirjallisuuden suuri Tšehov (1860 – 1904) kirjoitti paljon novelleja. Luin niistä ilmeisesti eka kertaa vuonna 1964 ilmestyneen suomennosvalikoiman nimeltä Tarpeettomia ihmisiä. Lukemani painos on vuodelta 1983. Suomentajana on toiminut Juhani Konkka. Alkusanat kirjoittanut Pekka Mattila toteaa Tšehovin siirtyneen aikaa myöten novelleissaan lyhyistä pakinamaisista tarinoista synkempiin ja syvempiin sävyihin. Olisi muuten aika jännä, jos joku kirjoittaja toimisi täsmälleen toisin päin!

Osterit. Isä ja poika kerjäävät kadulla ja poika alkaa huutaa, että hänen pitää saada ostereita. No, saamansa pitää. Mutta miten ostereita oikein syödään? Vuonna 1969 pyöri tv:ssä sarja nimeltä Pidättekö ostereista? Minusta se oli kiehtova nimi, mutta en saanut katsella sitä sarjaa, koska olin vasta kahdeksanvuotias (kuten novellin poikakin).

Kirje isoisälle. 9-vuotias Vanka elää sysittävänä apupoikana kaupunkitalossa. Jouluna hän kirjoittaa isoisälle kirjeen ja toivoo ukin tulevan hakemaan hänet pois kärsimyksistä. Tämmöisiä osattomia vikkeniloja sitä on sinnitellyt ammottavista ajoista alkaen eikä asia liene muuttunut miksikään, kuten ei ole muuttunut ihminenkään. Eikä muutu.

Nukuttaa. 13-vuotiasta piikatyttö Varjaa vaivaa ärhäkkä baby blues. Pikkuaskarten hoito vielä menisi, mutta jokaöinen valvominen kehdon äärellä vetää Varjan öfverbordin puolelle.

Suru. Hevosajuri Jonalta on kuollut poika ja miehen työhalut ovat sitä tehen sitten tiposen tiessään. Jollekin pitäisi saada puhua, mutta ketä kiinnostavat köyhän huolet...?

Piispa. Korkeastipyhitetty Pietari hoitaa piispan tehtäviä. Väsy painaa. Edellisiin novelleihin verrattuna tämä pisempi tarina tarjoaa lukijalle kaivatun hengähdyshetken. En muista aikaisemmin kohdanneeni Tšehovin teksteissä kirkonmiehiä – enkä uskovia ylipäätään.

Seuraavana päivänä oli pääsiäinen. Kaupungissa oli neljäkymmentäkaksi kirkkoa ja kuusi luostaria; kumea, iloinen kirkonkellojen ääni kaikui aamusta iltaan kaupungin yllä, keskeytymättä hetkeksikään ja värisyttäen keväistä ilmaa; linnut lauloivat, aurinko paistoi kirkkaana. Suurella kauppatorilla oli meluisaa, karusellit pyörivät, posetiivit soivat, hanurit lurittivat, humalaisten äänet kajahtelivat.

punajuurikeitto

Karviaismarjoja. Kaksi kulkijaa hakee suojaa sateelta työteliään pienyrittäjän talosta. Miehet otetaan mielihyvin vastaan. Toinen tulijoista kertoo tarinan, jonka logiikka saattaa avautua joillekin Tšehovin tekstien ystäville, muttei niinkään kuulijoille novellissa.

Tarpeettomia ihmisiä. Kepeän kirpeä kuvaus virkamiehen osallistumisesta vaimonsa kesänviettoon huvilalla. Mies käy työssä, vaimo näytelmäharjoituksissa.

Kerjäläinen. Hieno, pieni, maupassantmaisen juonikas novelli kainosta köyhästä, joka keksii syitä rahan pyynnilleen, minkä todellinen tavoite on viinan hankinta. Kukapa ei olisi tavannut immeistä, joka joskus samalla, joskus hieman muunnellulla syyllä pyytää pikkurahaa, jonka sitten käyttää vaikkapa hedelmäpeliin.

Paksukainen ja Ohukainen. Entiset koulutoverit tapaavat rautatieasemalla.

Tyttöopistossa. Opettaja juonii saadakseen palkankorotuksen.

Albumi. Nimineuvos ojentaa valtioneuvokselle porukan päätöksellä hankitun albumin, josta löytyvät hänen alhaistensa kuvat. Ainakin jonkin aikaa.

Huutomerkki. Kollegion sihteeri pistelee pilkkuja ja kysymysmerkkejä kuin kennenkä poeka, mutta huutomerkki on hänelle asiakirjoista tuntematon merkki.

Pahantekijä. Tämän pikku novellin luin jo viime vuonna. Silloin väitin, ettei kiskoja kiinnitetä ratapölkkyihin muttereilla, mutta kylläpäs niinkin voin tehdä!

Viisas talonmies. Lukemisen sivistävästä vaikutuksesta.

Puhuja. löysiä sanoja hänen puhujansanastossaan on paljon enemmän kuin torakoita missä majatalossa tahansa.

Hammassärky. Arvaillaan loitsuilla parantajan hevosen kaltaista nimeä.

Kauhea yö. Spiritistinen istunto, arkkuja, pahaenteistä nimistöä.

Ylitti määrän. Luin tämänkin joku aika sitten, ehkä paristakin valikoimasta. Maanmittaria alkaa pelottaa öisellä matkalla talonpojan vaunuissa.

Ilkityö. Tässä olisi toinen novelli, jossa käsitellään venäläistä uskon maisemaa. Tosin pimeää sellaista, öisellä hautuumaalla.

Romaani bassoviulusta. Kontrabasisti menettää vaatteensa uimareissullaan.

Paha poika. Pikkuveli kiristää rakastuneita.

Leikkiäkö vain? Tuuli ei vie sanoja vaan tunnustaa rakkautensa kelkkamäessä.

Jonytš. Todella masentava novelli maalaislääkäristä. Jos tämä on ison T:n näkemys todellisuudesta niin... olisi edes kertonut sen lyhyemmin. Mutta kuten iso T sankarinsa ajatuksin itse kirjoittaa:

Lahjaton, ajatteli hän, ei ole se, joka ei osaa kirjoittaa kertomuksia, vaan se, joka kirjoittaa niitä, eikä osaa salata sitä. 

Morsian. Toinen saman kaltainen pitkä masennus valikoiman lopetukseksi. Novellin morsian tulee pettymään maailmaan minne sitten meneekin.

Kirjassa on 228 sivua. Lukea karehtelin viikonlopun yli, meniköhän siinä nelisen päivää? Lukukokemustaan kirjasta on kuvannut myös Leena, Turun pariisitar.

Valikoiman helmi on mielestäni juoninovelli Kerjäläinen. Humoristisista vetosivat minuun parhaiten Albumi, Pahantekijä ja Viisas Talonmies. Kaunein tarinoista on Piispa. Ehkä iso T alkaa novellistina jo olla omia aikojaan, näytelmistä monet vielä tuntuvat löytävän kuranttia sanottavaa. Tulevatpa mieleeni vanhan marsalkan sanat: ”Sotilaat! Paljon teitä on ollut, paljon teitä on mennyt, menkää loputkin!”

lettu