Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi

Eeva-Liisa Manner (1921 – 1995) kirjoitti vuonna 1968 valmistuneen näytelmän nimeltä Poltettu oranssi. Alaotsikon mukaan kyseessä on Balladi sanan ja veren ansoista ja vielä niinkin että Tapahtuu pikkukaupungissa kymmenluvulla ennen I maailmansotaa. Vuonna 1980 katselin tv:stä Maikkarin tuotantona Sina Kujansuun ohjaaman version tästä hienosta näytelmästä. Pääosia esittivät Göran Schauman ja Anne Nielsen. Luin kirjan osaksi senkin takia, että halusin nähdä löytyykö kirjasta mieleeni painunut lause: ”Kukka on puhjennut hulluuden puutarhassa.” En ainakaan huomannut sitä lukiessani.

Kirjoitin ylioppilaaksi sinä keväänä kun näytelmä esitettiin tv:ssä. Ranskan aineessa kirjoitin muistaakseni jokseenkin näin: ”Les arbres font un toit sur ma tête et donnent un sentiment du sécurité.” Kuvasin kävelyä metsässä ja ihan selvästi lainasin tämän ajatuksen Poltetusta oranssista.

Näytelmä kertoo nuoresta tytöstä, Marina Kleinista, joka selkeästi kärsii henkisestä häiriötilasta. Psykiaatteri Fromm alkaa työnsä puolesta ja tytön äidin pyynnöstä ottaa selvää Marinan vaivasta ja sen syystä, vaikka jo alusta lähtien hänen tyylistään voi päätellä sen, minkä mielenterveysalan ihmisten tyylistä asiakkaitten suhteen yleensäkin voi päätellä: tänne tulit ja tänne jäät. Eikä siinä sitten oikein auta sanat eivätkä veret, ansaan tippunut on kihokin ruokaa. Toisaalta ehkäpä puhelu ammattiauttajan kanssa on sittenkin hoidokin parasta aikaa? Sillä empiretyylin sairaalarakennusten seinät ovat kalseita ja niitten seinien sisällä loppuelämä lääkittynä tuntuu pitkältä vaikka se olisi lyhytkin. Vähintään yhtä paljon kuin Marinan, avaa näytelmä myös Frommin sisintä näytelmän lukijalle ja katselijalle. Tohtorin väsynyt puheenvuoro Marinalle kertoo jotain siitä tuskasta, mitä auttaja kokee autettavaansa seuratessaan:

Ehkä se on mahdotonta. Mutta älkää silti luulko, että elämä on muualla, toisessa kaupungissa ja toisessa talossa – vaikkapa tässä talossa – sen herttaisempaa ja parempaa. Ette löydä mistään maailmaa, joka sopisi teidän temperamentillenne. Nyt en enää uskottele teille. Elämä on joka paikassa mahdotonta.

Tohtorin oma menneisyys paljastuu näytelmän loppupuolella. Marinan menneisyyden lukot aukenevat osittain, mutta mihin se riittää?

Mutta tässähän sitä tuli juonipaljastuksia ja oman elämänikin lukittuja salaisuuksia. Hieno teos, vaikka ehkä pikkisen lyhyempi loppujaarittelukin olisi riittänyt. Kirjassa on 92 sivua ja tämän päivän nimiin se tuli selviteltyä.