Saksan
näytelmäkirjallisuuden suuri BB (1898 – 1956) kirjoitti
laulunäytelmän, joka esitettiin ensi kertaa vuonna 1928 nimellä
Die Dreigroschenoper. Musiikin sävelti Kurt Weill.
Suomentajiksi mainitaan Max Rand (Brechtin esipuhe) ja Turo Unho, laulut
suomenti Elvi Sinervo.
Lukemani
kirjasen esipuheena on Brechtin kirjoitus Merkintöjä Kolmen
pennin oopperasta. Kyseinen teksti näkyy käsittelevän paitsi
puheena olevaa laulunäytelmää, myös hämärällä ja
itseriittoisella tavalla Brechtin näkemyksiä teatterin tekemisestä,
siitä miten näytelmiä tulisi esittää, katsella ja lukea.
Brechtin teksti lipeää käsistäni kuin saippua, minun on vaikea
saada selvää mistä teatteriperinteestä hän kulloinkin puhuu.
Onneksi miehen näytelmät ovat toista maata. Usein.
Näytelmän
lähtöaiheena on wikipedian mukaan John Gayn vuonna 1728
kirjoittama Beggar's Opera. Niin jotta tapahtumat sijoittuvat
Engelandiin, joka sekin on tavallaan toista maata kuin Saksinmaa.
Valitettavasti
tämä komediallinen laulunäytelmä, jossa on kuulemma
yhteiskuntakriittinen sävy, ei oikein puraissut minua mukavalla
tavalla. Tästä puuttuu se onnistunut pelkistetty selkeys ja siitä
huolimatta läpitunkemattomaksi kasvava moraalinen ongelmakenttä,
joka niin mainiosti toteutuu lukemissani Brechtin parhaimmissa
näytelmissä Sezuanin hyvä ihminen ja Galilein elämä.
Nykyimmeinen on tv-sarjoissa ja elokuvissa saanut katsella niin
paljon rosvojen ja poliisien epäpyhää yhteiseloa, ettei sellainen
erityisemmin innosta. En tiedä mitä lauluilla on haettu, nyt
niitten sanoitukset tökkivät paikoittain sen verran vakavasti, että
lukunautintoni lurpahteli uutteraan. Toisinaan on onnistuttukin.
Loppuratkaisu sopinee komediaan ja oli jonkinlainen ylläri minulle.
Teatteriesityksen lopun se saattaa pelastaa, minulle lukijana ei
oikein riittänyt.
Kirjassa
on 116 sivua. Lukaisin sen loppuun eilen illalla aika myöhään.
Gayn Kerjäläisoopperan olen lukenut ja sitä muistelen varsin huvittavaksi teokseksi, joskin sen yhteiskunnallinen tai moraalinen ongelmakenttä on toki aika kevyt (enemmän vauhdikasta sanailua, parodiaa ja perinteisten normien heittämistä nurinniskoin). Brecht on jäänyt minulla kovin vähiin, joskus aikoinaan olen tuon Sezuanin lukenut mutten kai muuta.
VastaaPoistaNo, onpa melkoista paneutumista, jos semmoisen vanhemman näytelmän tai oopperan olet lukenut!
PoistaTässä Brechtin näytelmän suomenteessa on ehkä kiinnostaviakin kohtia tuossa Brechtin pohdinnoissa näytelmien lukemisesta ja yleisön muuttumisesta "ammattimaisemmaksi". Brecht vertaa teatteriyleisöä urheilutilaisuuksien asiantunteviin katselijoihin. Niinpä minunkin mielestäni on päivänselvää, että vaikkapa jalkapallo-ottelun yleisö elää voimakkaammin mukana spektaakkelin tapahtumissa kuin hiljaisena näyttämön tapahtumia katseleva teatterrahvas. Jalkapalloa seuraava maailma todella seuraa jalkapalloa eikä käy omassa "teatterissaan" mummokerhon mukana ja väliajalla pullakahvit.
Brechtin mielestä teatteri "teatralisoi" sen mitä se esittää. Yleisön tulee sen vuoksi suhtautua teatteriin epäluuloisesti. Ikään kuin kyseenalaistaen valmentajan stategiat, jos jalkapallovertausta käyttäisin.