Irma Koskimies (1911 – 2002) kirjoitti vuonna 1934 ylioppilaiden näytelmäkirjoituskilpailussa palkitun näytelmän Voimattomat kädet. Näytelmä julkaistiin W.S.O.Y:n näytelmäsarjassa numerolla 135. Näytelmä on yksinäytöksinen, siinä on kolme henkilöhahmoa ja pituutta julkaisulla on vain 38 sivua. Lukaisin sen puolessatoista tunnissa.
Kyseessä on kolmiodraama, jossa osallisina ovat nuoret opiskelijat. Kaksi heistä on tavannut vappuna ylioppilaitten kulkueessa, jolloin he selvästikin ovat ihastuneet toisiinsa. Tai ovat alkaneet ainakin tuntea vetoa toisiaan kohtaan. Kolmas hahmoista on järkevämpi ja pulskempi opiskelijamies, joka jo suorittelee tutkintoja. Asetelma tuo mieleen esim. Dostojevskin novellin Pietarin valkeat yöt. Tässä näytelmässä seurataan toukokuista valonhämyistä iltaa Suomen pääkaupungin sykähdellessä. Loppuratkaisu on uskottavan tuntuinen, se on varmaan vedonnut nuoriin katsojiin aikanansa. Nyt luettuna näytelmän vuoropuhelu tuntui ihan teatteriin soveltuvalta. Voisin aivan hyvin katsella tämän jollain näyttämöllä esitettynä. Nimeksi näytelmälle olisi voinut valita jonkin hieman nuorekkaammalla tavalla runollisen, kuten vaikka Pääkaupungin ilta tai Tapahtui vapun jälkeen tai Kevään lumo.
Vihkosen lopussa on lueteltu lyhyin luonnehdinnoin varustettuna lisää vastaanlaisia näytelmiä. Kustannusosakeyhtiö Kirjan Näytelmäkirjastossa kuuluu olleen jo likemmäs kaksisataa valittua tuotetta:
Ne ovat kaikki erikoisen sopivia vähin voimin ja näyttämövarustein toimivien seuranäyttämöiden esitettäviksi. – – – Niissä kaikissa on suhteellisen vähän henkilöitä, ne ovat helposti lavastettavia ja niiden esitys kestää vain noin yhden tunnin.
Mielestäni tässä kuvataan oikein sattuvasti tämäntyyppisten näytelmien tarkoitusta. Ne ovat olleet oman aikansa emmerdaleja ja salatuita elämiä. Viihdettä kansalle aikoina, jolloin ihmiset asustivat maaseudulla, paikkakunnilla, joilta ei välttämättä edes elokuvateatteria löytynyt. Kun alkaa pohtia sitä, että iso joukko ihmisiä pitkälle sotien jälkeenkin osallistui tällaisten näytelmien järjestämiseen ja esittämiseen, puhumattakaan siitä miten monet niitä näytelmiä kävivät katselemassa, rupeaa ymmärtämään miksi teatterit edelleen täyttyvät pääosin vanhemmasta väestä. Teatteri merkitsee heille samaa kuin minunlaiselleni nappulaliigan jalkapalloilijalle merkitsee jalkapallo. Saatan seisahtua hetkeksi katselemaan vaikka nuorten ottelua ohikulkiessani. Teatteria aikoinaan harrastaneille teatteri on imeytynyt elimistöön, he tuntevat sitä kohtaan aitoa veren vetoa. Näinpä sitä aamuhetkillä varhain luettu näytelmä voi herättää paatuneenkin lukijan tajuamaan mitä on oikein lukenutkaan! Tästä syntyisi aikamoinen verranto kaikkiin elämän ilmiöihin, jotka ihmispoloa kiinnostavat ja tuon kiinnostuksen syihin, mutta taidan jättää laajemmat arviot tältä osin tekemäti.
Hauskat lyhykäiset luonnehdinnat vihkosen lopussa kertovat usein näytelmistä yllättävässä määrin. Lukaisemaani näytelmää on kumminkin luonnehdittu melko karusti:
Irma Koskimies: VOIMATTOMAT KÄDET. 1-näyt. näytelmä, rakkausaiheinen. (3 h.)
Hyvä oivallus tuo "oman aikansa emmerdalet".
VastaaPoistaNyt harrastajateatterit ovat monella paikkakunnalla kuolemassa, kun nuorempia ei työläs näytelmän teko enää kiinnosta. Heitä kiinnostaa lyhyet sketsit tai omasta elämästä kertominen tubettajana.
Kouluissakin tehtiin joka asteella kunnianhimoisesti pari näytelmää vuodessa. Joulujuhlat olivat pitkiä, kun kaikkien piti esiintyä. Nykyään meno on ripeämpää ja kaikki pitkäveteinen saa lapsukaisen kaipaamaan kännykkäänsä.
Voi olla, että koulujen näytelmätkin ovat saaneet joitakuita oppilaita kiinnostumaan teatterista. Oma muistikuvani koulun näytelmistä on sellainen, että lapset esittivät aikuisia vanhempiensa vanhoissa puvuissa. Ja näytelmä oli jotain Aleksis Kiveä tai muuta vetävää.
PoistaTodella usein olen miettinyt sitä, miksi teatterissa yleisö koostuu usein jopa 80-prosenttisesti eläkeikäisestä väestä. Yksi selitys on tietenkin se, että heillä ei ole muutakaan tekemistä. Mutta se ei riitä kattavaksi selitykseksi. Teatterissa sinänsä täytyy ainakin joillekin heistä olla jotain erityisen kiinnostavaa, muuten he voisivat käydä konserteissa tai erilaisissa urheiluharrasteissa tms.
Tänään aloin lukea Aino Kallaksen näytelmää Talonpojan kunnia, vuodelta 1936. Yllätykseni oli melkoinen, kun huomasin, että kirjan sivut olivat vielä auki leikkaamatta. Ostin muutama vuosi sitten nettidivarista satavuotiaan kirjan, jossa oli sama juttu, mutta tämä sentään on kirjaston kirja eikä ihan tuntematon kirjailijakaan. Olisivatko jostain kustantajan varastosta hankkineet täydennyskappaleen, jonka kuntoa kukaan ei ollut koskaan edes tarkastanut? Tämmöinen kokemus pistää miettimään, merkitsevätkö näytelmät ihmisille enemmän teatterielämystä kaikkine sivujuonteineen (matka, kahvit, väliaikaeineet, seura) kuin lukukokemusta...
Näin se on. Itsekään en ole tullut lukeneeksi yhtään näytelmää, vaikka niin innostuin ideasta silloin kun Gregorius laittoi haasteenkin liikkeelle. Jotenkin vain tuntuu, että pelkkä vuoropuhelu estää eläytymästä. Onhan romaaneissakin pitkiä dialogeja, joten ei se pidä paikkaansa.
PoistaHuomenna pitäis mennä katsomaan Kouvolan teatteriin Joulushow, johon mies osti liput jo ajat sitten. En ole vieläkään varma menemmekö, kun on tämä korona ja kiihtymisvaihe. Ei houkuta. Kaikki sivujuonteet on nyt poissa, ei houkuta kahvila eikä rupattelu kenenkään kanssa, päinvastoin pelottaa.(Samasta syystä ei ehkä houkuta matkustaa minnekään, vaikka joskus ilmoitettaisiin, että tilanne on hyvä. Mikään paikka ei olisi kuitenkaan vähään aikaan sama kuin ennen ja pelko olisi niskassa.)
Lapsena luin Minna Canthin näytelmiä, kun huutokauppoja kiertävä tuttu kiltti romukappias poikkesi reissuillaan meille ja jätti niitä minulle. Oikeastaan pitäisi lukea niitä samoja ja katsoa, eläydynkö kuten silloin. Silloin kyllä eläydyin. Tuntui, että olen mukana osallisena Roinilan talon väen ihmissuhdekiemuroissa.
Roinilan talossa tuli hiljattain tv:n päiväelokuvana. Taisi olla ennen sotia tehty. Kierona naapurina Kaarlo Kartio mykkäelokuvien ilmeineen. On sitä viihteellisempää Canthia. Tosin joskus komedioissakin voidaan käsitellä ihan merkittäviä teemoja.
PoistaMe esitettiin poikasina näytelmää kerrostalon alakerrassa. Ei ollut mitään kirjoitettua tarinaa, minä keksin juonen ja sitten annettiin mennä. Talon asukkaat kunnioittivat esitystä läsnäolollaan. Esitin itse Klaus Flemingiä äidin punainen aamutakki päällä.
Korona on kyllä jo kiitoradalla lähdössä nousukiitoon. Minä käyn huomenna tai alkuviikolla kirjastossa, muuten en käy kuin kaupassa.
Juu, päätettiin ettei mennä teatteriin, tulipahan tuetuksi oman kaupungin teatteria. Tv-uutisissa joku asiantuntija sanoi niin vakavat varoituksen sanat, että asiassa ei ole enää miettimistä.
PoistaVoi, pitäis varmaan katsoa löytyiskö tuo elokuva Areenasta.
Olet sinäkin monena ollut...Klaus Fleming.
Meille tulee maanantaina nuohooja, joka puhelimessa niiskutti aika tavalla. Sanoi käyneensä korona-testissä ja tuloksen olleen negatiivinen. Vähän silti mietityttää.
PoistaRoinilan talossa -elokuvan (jos haluat iseäsi kurittaa) voit kyllä katsella netistä Elonetin sivuilta https://elonet.finna.fi
Myö näyteltiin Jaakko Ilkka. Juoni pohjautui siihen, mitä satuin käsittämään Kaarlo Kramsun runosta:
"Se aik' ol' ajoist' ankarin
ja itkun aika varmaan,
kun käsiss' Klaus Flemingin
ol' ohjat maamme armaan."
Opettelin lapsena huvikseni muutamia pisempiä runoja ulkoa. Kaarlo Kramsun vanha runo kertoo Nuijasodasta.
Sinä olet onnistunut löytämään luettavaksesi paljon näytelmiä, joista en ole koskaan kuullutkaan. No, näytelmätuntemuksessani ei toki ole kehumista. Minusta olisi kyllä kiva käydä teatterissakin, mutta täällä maalla kaikki sellainen on jäänyt. Olisihan täälläkin kyllä kesäteatteria ym.
VastaaPoistaOlisin varmasti valinnut itse muita luettavakseni, mutta kun valinnan vara kirjastossa on se mikä on, niin sen mukaan on mun mentävä.
PoistaToivottavasti vielä joskus koittaa sekin aika, että pääsee teatterissa käymään.
Tosiaan kiinnostava ajatus tuo oman aikansa Emmerdale. Sataa valoa -blogissa Ariel on pohdiskellut samansuuntaisia kun on kanssa lueskellut näitä vanhoja harrastajateatterinäytelmiä joita näköjään on julkaistu Paljon.
VastaaPoistaKoulun joulu- ja kevätjuhlissa olen itsekin ajoittain esiintynyt, mm. ollut Seitsemän veljeksen lukkarina...
Paljon on julkaistu, tosin eivät ne eri julkaisujen määrät vedä vertoja nykyiselle tv:n ohjelmatarjonnalle saati sitten kaikelle sille, mitä netistä löytyy. Ei ehkä voi sanoa että seuranäyttämöiden esityksissä ihan vuorovaikutteisuus toteutuisi, tai ehkä joskus sekin, ennen ovat saattaneet esim. väliaplodit olla tavallisia tai huudahdukset katsomosta esityksen aikana. Kuitenkin se, että osa näytelmänharrastajista, siis esiintyjät ja muut seuranäyttämöiden taustajoukot, ovat itse osallistuneet näytelmien esityksen valmisteluun ja toteuttamiseen, on varmasti sitouttanut heitä harrastukseensa. Nykyään tällaiset entiset näytelmäharrastajat saattavat olla houkuttelemassa mukaan teatterireissuille muita, jotka ovat paremman tekemisen puutteessa.
PoistaJaha, että lukkarina oikein. Sinä sitten mahdat muistaa sen Aa Pee Ceen...?