Reko Lundán (1969 – 2006) kirjoitti vuonna 2006 ensiesityksensä saaneen näytelmän Kutsumattomia vieraita. Kuvailevana alaotsikkona Laulunäytelmä. Näytelmässä on antiikin tapaisesti kuoron esityksiä. Myös näytelmän hahmot esittävät laulunsa. Lauluissa on oma runollisuutensa, mutta eivät ne nyt luettuina minuun niin iskeneet. Kirjan esipuheessa Lundán kysyy voiko näytelmiä lukea ja arvelee, että voi niitä lukea, kunhan lukee nopeesti, ainakin eka kerran ja sitten voi lukea enemmän ajatuksella ja käydä vaikka katsomassa näytelmänkin.
Kutsumattomia vieraita on kahden näytöksen näytelmä, jossa ensin ikään kuin esitellään hahmot ja heidän ongelmaiset elämäntilanteensa. Toisessa näytöksessä eka näytöksen tapahtumista on kulunut puoli vuotta, eletään kesäkuuta, viikkoa ennen juhannusta ja kuten odottaa sopii, ongelmat ovat edenneet tai ainakin muuntuneet. Sikäli kuin lukijalla/katsojalla inhimillisyyttä löytyy, tulee jotenkin kiinnostua, miten henkilöille mahtaa käydä. Laulunäytelmään tuntuu jotenkin sopivan, että mitään hamletinomaista lopputragediaa ei ole odotettavissa. Tämä on sikäli merkille pantavaa, että näytelmän aiheista kuoleman kosketus ei ole niitä vähäisimpiä.
Ensimmäinen näytös sijoittuu pääosin sairaalaympäristöön, toisessa näytöksessä tapahdutaan kartanolla. Kartanosta näytelmissä tulee mieleen Tšehov. Jotain samantyylistä tuntemattomien ihmisten ja heidän erilaisten mieluilujensa höpöttelevää yhdessäoloa Lundán on näytelmäänsä sisällyttänyt. Humalaiset miehet puhuvat mitä sattuu ja kaiketi siten puhdistavat suunsa, mikä lukijan tulee nähdä humoristisena. Kun mietin näytelmää kuolema-aiheen kannalta, sen rakenne on tavallaan nurinkurinen: ensimmäinen näytös vaikuttaa kertovan kuoleman läheisyydestä enemmän kuin toinen. Kuoleman pelko saa mäihät liikkeelle voimakkaammin kuin humala. Loppu on suorastaan pehmoinen, munkit kauppatorilla ja aitan oven narahdus. Lukijaa/katsojaa lepytellään niin kuin kehotettaisiin nauttimaan elämästä, kun sitä on tarjolla.
Laitan tähän loppuun pienen katkelman toisen näytöksen alusta, jossa kuolema-teema vielä särisee äkkiä heikenneen miehen repliikissä:
Sä joudut tekemään kaikki miesten työt: kolaat lumen, leikkaat orapihlaja-aidan. Mä näperrän juustolautasta iltapalaks että saisin edes jotenkin kannettua korteni kekoon. Posket on pullollaan kuin elefantilla, kun mä vaan makaan ja syön.
Kirjassa on 195 sivua. Lukaisin sen kyllä nopeesti, mutta muut puuhat peittosivat lukemisrauhaani siinä määrin, että kirja tuli luettua kolmessa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti