Friedrich Schiller (1759 – 1805) kirjoitti vuonna 1782 julkaistun näytelmän Die Verschwörung des Fiesco zu Genua. Luin kirjastosta lainaamani suomennoksen vuodelta 1908 nimeltään Fiesko: Historiallinen murhenäytelmä. Suomentajaa ei ole teokseen merkitty, vuoden 1908 Kirjastolehden arvioitsija ei ole suomennosta erityisemmin arvostanut eikä suositellut. Suomen kieli oli tuolloin osaksi vielä tekeytymässä, niin että suomennos vaikuttaa minusta paikoin tahattoman koomilliselta. Niin tosin vaikutan itsekin. Joskus yritin lukea Schillerin pohdiskeluja eräästä onnistuneesta suomennoksesta, mutta kirjailijan tapa esittää asiansa on niin monimutkainen, että sen suomentaminen selkeäksi olisi tuhonnut alkuperäisen ”salaperäisyyden”. Tämän kirjan esipuheesta pieni esimerkki sekä suomennoksen saksan kieleen takertuneesta rakenteesta että Schillerin ajattelusta:
Korkeammat henget näkevät teon juonteen ikäänkuin hienoina hämmähäkinsiimoina juoksevan koko avaran maailmanjärjestelmän lävitse ja kiintyvän kenties tulevan ja menneen ajan äärimmille rajoille, jossa ihminen ei näe muuta kuin ihan ilmeisen tosiasian. Mutta taiteilija katsoo kauvaksi näkemätöntä ihmiskuntaa, jota hän opettaa tahtoo eikä tarkkanäköistä kaikkivaltaa, jolta hän oppia saa.
Tapahtumapaikka ja aika ovat Genova (suomennoksessa saksalaisittain Genua) vuonna 1547. Esipuheessaan Schiller kertoo käyttäneensä näytelmää luodessaan apunaan historiallisia lähteitä, mutta soveltaneensa tapahtumia ja henkilöitten kuvausta draamansa luonteeseen sopiviksi. Sikäli kuin ymmärsin.
Genovaa on ryhtynyt hallitsemaan dogena (suomennoksessa doogi) Dorian ruhtinassuku, vallanvaihto vanhalta sedältä veljenpojalle (suomennoksessa nepaa eli serkku, oik. saks. Neffe) on odotettavissa. Nuori Gianettino Doria on kuitenkin röyhkeän itsevaltainen, mikä ei miellytä tasavaltalaisina itseään pitävää Genovan ylhäisöä. Neuvoskunnan kokouksen senaattorin vaalissa Gianettino nostaa voittajaksi vähemmän ääniä saaneen hännystelijänsä ja lyö vielä miekan pöytään. Eikä siinä vielä kaikki: Gianettino on palkannut maurilaismiehen salamurhaamaan varteenotettavimman kilpailijansa kreivi Fieskon. Tämän lisäksi hän on kajonnut nuoreen neitseeseen, jonka isä on vakavamielinen tasavaltalainen ylimys Verrino. Syntyy salaliitto Dorioita vastaan. Kreivi Fiesko osoittautuu melkoiseksi juonittelijaksi, joka on aina askelen edellä vastapuolta – niin siihen asti kunnes hän joutuu vastakkain todellisen tasavaltalaisen kanssa. Myös naisväki on välillä tukkanuottasilla miesten suosiosta. Toisen tunkeminen omalle marikolle käypi kunnialle.
Suoraan sanoen vähän tyhjänpäiväiseltä tuntui moni kohta tässä näytelmässä. Voi olla, että sujuvampi suomennos olisi saanut aikaan sen, ettei tarina olisi muodostunut niin rasittavaksi. Nyt meni kaksi päivää tätä tahkotessa. Tosin muutama muukin puuha oli kuvioissa. Sikäli kuin on luottamista wikipediaan tässä asiassa, on tästä näytelmästä peräisin sanonta:
Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä.
Näin sanoo maurilainen Mulei Hassan poistuessaan näyttämöltä kolmannen näytöksen neljännen kohtauksen lopussa.
Kirjassa on 156 sivua. Sain sen luettua kahdessa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti