William Shakespeare (1564 – 1616) kirjoitti viisinäytöksisen näytelmän The Tempest, jonka ensiesityksen arvellaan tapahtuneen vuonna 1611. Luin suomennoksen nimeltä Myrsky. Suomennoksen teki Matti Rossi ja se ilmestyi vuonna 2010. Arvellaan, jotta tämä Myrsky olisi ollut viimeinen Shakespearen yksin kirjoittama näytelmä. Asiasta on kuitenkin sen verran aikaa vierähtänyt, että ihan tarkkaa tietoa on vaikea löytää.
Esipuheen Haaksirikkoiset kirjoittanut Marjo Kaartinen kertoo, että näytelmästä on esitetty monenmoisia tulkintoja. Kaartinen keskittyy kirjoittamaan näytelmän tapahtumapaikan, oudon, lähes asumattoman saaren merkityksestä, tiedon hankkimisesta, josta näytelmä kertoo oman aikansa tarinankerronnan tyyliin sekä siitä tuon ajan peruseurooppalaisesta poikkeavasta asukkaasta, joka saarelta löytyy. En ala toistaa Kaartisen ajatuksia.
Omasta puolestani pidän tätä näytelmää satunäytelmänä, jossa koetaan haaksirikko lähellä fantastista saarta, jota kukaan ei muka ole Välimerestä löytänyt. Eristäytyneellä, syrjäisellä saarellakin on sitten mahdollista käydä haaksirikkoisten kesken monipuolisia keskinäisiä juonitteluita – näkisin tämän toimivan vastakuvana saarille sijoittuville utopiakuvauksille. Saaren sinne rantautuneista muukalaisista poikkeava asukas muodostaa tavallaan vastakuvan niille oletetuille ihmeille ja rikkauksille, joita ihmiset aina ovat kuvitelleet löytyvän jostakin muualta – niin että jos kotomaan lotossa ei voita, on kokeiltava ulkomaista nettipeliä. Sittemmin tutkimattomat alueet alettiin nähdä mahdollisina vaaran paikkoina, mutta niin kauan kuin voi pelata, löytyy pelaajia.
En näe tarpeelliseksi kertoa kovin kummoisia juonesta. Se on varsin selkeä vaikkakin henkilöhahmoja on turhan monta. Isohkolla henkilömäärällä on tehty mahdolliseksi kuvata juonittelua, sillä sellainen vaatii takanapäin puhumista ja se taas ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla yksinpuheluna – tosin sitäkin näytelmä sisältää ihan jonkun verran.
Kai tämä näytelmä jotenkin on ihmisiä kiinnostanut. Huomasin yhden kohdan, jossa käytetty sanonta kenties on tästä näytelmästä alkanut levitä. Siinä narri päätyy pitämään sadetta saaren alkuasukkaan kanssa saman peitteen suojiin.
Voi voi, sieltä se rajuilma taas nousee! Minun on viisainta ryömiä tuon otuksen loimen alle – muuta suojaa ei täällä ole. Kurjuus järjestää miehelle outoja petikavereita.
Kirjassa on 157 sivua. Esipuheen luin eilen, näytelmän tänään.
Luin tämän joskus kauan sitten, enkä siitä juuri perustanut silloin, pitäisi ehkä tutustua joskus uudestaan...
VastaaPoistaAika moneen suuntaan tämä on kai kuitenkin tulkittavissa, nyt on tullut vastaan esim. pohdintaa kolonialismista, jossa Prosperon, Arielin ja Calibanin hahmoja on luettu ja uudelleentulkittu sitä kautta...
Siitä siirtomaatulkinnasta Kaartinen mainitsee esipuheessaan, tosin ei taida itse kallistua sille kannalle vaan kirjoittaa "toiseudesta" Calibanin hahmon osalta.
PoistaMinusta näytelmässä tavoitellaan valtaa heti kun se on mahdollista. En pitäisi oikein totuudenmukaisena sellaista. Saattaisi syntyä kaikkien sota kaikkia vastaan tai ainakin kukkulan kuningas saisi jatkuvasti epäillä ja pelätä alaisiaan. Siinäkin mielessä tuntuu lähinnä satunäytelmältä.
Kuten nimestäni voi päätellä, tämä näytelmä on minullekin tuttu :-). Näin sen lapsena tai nuorena televisiosta, jolloin se teki minuun vaikutuksen, mutten tiedä, mitä pitäisin siitä nyt (ainakaan luettuna).
VastaaPoistaHyvä että nimimerkkisi on poimittu tästä näytelmästä eikä esim. Sylvia Plathin samannimisestä runosta. Tai mikäs runossa, jos siitä jotain ymmärtäisin, mutta Sylvia taisi itse olla aika kärsivä ihminen. Ja onhan se merenneitokin Ariel ja Aki Kaurismäen elokuva ja kaikenmoista muuta.
PoistaLukiessa näytelmästä tai kuunnelmasta voi muodostaa oman tulkintansa. Onkin jännä nähdä tai kuulla miten oma vaikutelma poikkeaa teatteriin tai radioon päätyneestä variantista.
Niinpä, Arieleita on monenlaisia. Itse en ole tutustunut noihin muihin Arieleihin ja Myrskystäkin minulla on enää vain hyvin hämärä mielikuva, mutta muistaakseni Ariel oli näytelmässä irrallinen, anarkistinen ja vapaa, ja pidin hänestä lapsena tai nuorena.
PoistaPlathin elämä ei tosiaan ollut helppoa, ja hänen Ariel-runonsa taitaa olla aika vaikea, hienoa jos olet sen lukenut.
Joo, tulkinnat saattavat olla hyvin erilaisia, ja taitava näyttelijä saattaa tehdä vaatimattomankin tuntuisesta tekstistä vaikuttavan. Huomasin kuunnelmakirjoituksistasi, että kuvittelet lukiessa mielessäsi kuunnelmaa esittämässä olleet näyttelijät lausumaan vuorosanoja, mikä on varmaan hauskaa (ellei se sitten sekoita omaa tulkintaa). Itse tunnen niin harvojen näyttelijöiden esiintymistyylin ja äänet, ettei minulta onnistuisi tuollainen.
En minä sentään kaikkia näyttelijöitä tunne, mutta sellaiset hahmot kuin Reino Valkama tai Matti Ranin tai Elsa Turakainen ovat kyllä jokaiselle kotimaisia elokuvia katselleelle tuttuja. Mielenkiintoista muuten on, että kun kuuntelin niitä kuunnelmia, joita olin lukenut, olin toisinaan vähän pettynyt, kun esitetyn kuunnelman hahmot puhuivatkin vähän eri tavalla kuin olin kuvitellut. Kummallista oli, että kirjoissa julkaistuissa kuunnelmissa oli kohtia, jotka oli kuunnelmien esityksessä jätetty pois. Pahin omituisuus oli Haavikon kuunnelmassa Audun ja jääkarhu, jossa kehyskertomuksen loppu oli kylmästi jätetty pois esityksestä!
PoistaPlathilta luin vain yhden novellin, Paniikki-Johnny ja Uniraamattu, joka onkin todella vaikuttava, mutta oli osana niin paksua eeposta, että en jaksanut jatkaa pitemmälle. Yritin ymmärtää sitä Ariel-runoa, mutta oli minulle turhan vaivalloista kieltä. Luin kumminkin joko siitä novellivalikoimasta tai wikipediasta tämän Plathin kohtalosta, mikä jäi vähintään yhtä hyvin mieleen kuin se Uniraamatun tarina.
Sen sijaan Ariel näytelmän hahmona ei tainnut minuun tehdä suurempaa vaikutusta, kuten ei koko näytelmäkään, koska en muista häntä muuten kuin nuorena ihmisenä, joka oli kiinnostunut muusta maailmasta, niin kuin jokainen, joka ei ole vielä sitä muuta maailmaa joutunut kohtaamaan, heh-heh!