Paavo Haavikko: Airo ja Brita

Paavo Haavikko (1931 – 2008) kirjoitti vuonna 1999 kantaesitetyn näytelmän Airo ja Brita. Näytelmä kertoo jatkosodan aikaisen Suomen Armeijan päämajan ihmisistä ja heidän suhteistaan toisiinsa ja sotaan. Päähahmoja ovat päämajamestari Airo, sihteeri Brita ja marsalkka Mannerheim.

Näytelmässä esitetään, että Airolla olisi ollut lemmensuhde kyseisen Britan kanssa. Mannerheim sen sijaan keskittyi sodan johtamiseen senaattoritasolta. Välillä syntyy vaikutelma jonka mukaan marsalkka olisi suhtautunut sotaan jonkinlaisena akateemisena probleemana. Loppua kohden tämä vaikutelma haihtuu. Mannerheim tuntuu näytelmässä pitävän huolen siitä, ettei paljasta korttejaan edes lähimmälle alaiselleen Airolle. Luodaan ainakin illuusio siitä, että Mannerheim sodan ylimmäisenä strategina olisi ansauttanut venäläiset hyökkäämään Kannaksen kautta ja epäonnistumaan Suomen valtaamisessa keskittymällä Viipuriin. Tämä on ilman muuta yksi näytelmän teemoista, mutta toinen teema on Airon ja Britan salainen lemmensuhde.

Vaikutelmani päämajoitusmestari Airosta taitaa olla pääosin peräisin Matti Kassilan ohjaamasta Päämaja -elokuvasta. Lukaisin joitakin vuosia sitten myös Ilmari Turjan näytelmän Päämajassa, johon elokuva perustuu. Tv-haastattelussa Airo kehuu Sun Tzun kirjaa Sodankäynnin taito, johon hän oli Ranskassa käymässään sotakoulussa tutustunut. Tässä näytelmässä Mannerheim kertoo aterioivansa työhuoneessaan Sun Tzun ja von Clausewitzin välissä. Vastapäätä on kunniavieraana kenraali Jomini, jonka oppeja palvottiin Venäjän armeijassa. Mielikuvani Airosta on perin asiallinen. Tämä salainen suhde tuntuu kieltämättä hieman häiritsevän käsitystäni. Toisaalta suhde on hyvin jännittävästi kuvattu. Sen sanotaan olevan Mikkelin huonoiten suojattu ja parhaiten tunnettu salaisuus.

Brita Kananen työskentelee päämajassa sihteerinä. Hän on opiskellut Englannissa eikä jää sukkeluudessa toiseksi Airon kanssa haastellessaan. Hän on Airoa pisempi, eroottisena naistyyppinä tuo mieleeni vaikkapa elokuvien sanavalmiin Veronica Laken, vaikka rakastavaiset puhuvatkin toisistaan Marlene Dietrichinä ja Erich von Stroheimina. No, voi olla että vähän innostuin tuosta Veronicasta. Parin rakkaus on luonteeltaan intohimoista, mutta silti tavanomaiset työt tulevat hoideltua myös. Loppua kohden liekki alkaa hiipua, kun Airokin joutuu esimiehen kehotuksesta harkitsemaan kotilomia, vaikka asuu kaukana etelä-Savossa asti. Airo päätyy sitten sotasyyllisenä vankilaan, Brita pakosalle Wieniin ja Mannerheim pressaksi.

Näytelmäkirjasen alussa kirjailija Haavikko evästää näytelmän lukijaa ja varmaan esittäjiäkin sivuilla 7 – 12 olevilla Näytelmän yleiskaavauksella sekä tekstillä Tunnelmasta ja musiikista. Sivulla 12 hän lausahtaa haavikkomaisen tulkinnanvaraisesti:

Airo ja Brita soveltuu sekä naisille että miehille joita teatterissa kävijöiden joukossa on useinkin vähäinen määrä.

Mitä hän mahtaa tällä tarkoittaa? Onko teatterissa kävijöitten joukossa vähäinen määrä naisia sekä miehiä? Vai miehiäkö vain on vähän? Se arvoitus on, ken sen vois selittää?

Haavikko suosittelee lyhentämään lopun sotatapahtumia, jos näytelmä tuntuu liian pitkältä. Ei se minusta liian pitkältä tunnu, mutta vaikuttaa siltä kuin tyylilaji vaihtuisi aika tavalla. Tosin Haavikko huomauttaakin, että näytelmä alkaa farssina, sillä sodan alussa kaikki on vielä uutta kaikille.

Kirjassa on 95 sivua. Lukaisin sen tänään.