Virolainen Mati Unt (1944 – 2005) kirjoitti vuonna 1984 valmistuneen näytelmän Vaimude tund Jannseni tänaval. Näytelmä esitettiin Eva Lillen suomentamana vuonna 1986 Tampereen Teatterissa nimellä Hyvää iltaa, rakkaat vainajat. Kirjasta löytyy esityksen ohjanneen Väinö Lahden saatesanat. Hän kertoo näytelmän päähahmoista, jotka ovat Viron suuri runotar Lydia Koidula (1843 – 1886) ja Suomesta Viroon avioitunut Aino Kallas (1878 – 1956). Lahti kertoo, että Aino Kallas oli kirjoittanut Koidulasta elämäkerran, joka oli joiltain osin herättynyt kritiikkiä ja närkästystäkin. Nämä Kallaksen esittämät väitteet joutuvat näytelmässä kohtaamaan Koidulan oman näkemyksen omasta elämästään. Lisäksi keskustellaan taiteilijuudesta ja nimenomaan naistaiteilijan osasta. Kirjan lopussa on henkilöhakemisto, jossa lyhyesti kerrotaan keitä näytelmässä mainitut, pääasiassa virolaiset, ihmiset ovat. Myös kirjailija Mati Untista on Toivo Kuldsepp kirjoittanut lyhyen esittelyn.
Olisi tietenkin hyödyksi kun tuntisi edes jotenkin Koidulan tuotantoa, sillä siitä näytelmässä lähinnä on kyse. Kallas esitellään karikatyyrimäisemmin, puhutaan hänen oleskelustaan Lontoossa ja Pariisissa ja vielä kerran Lontoossa, jossa hän asui miehensä toimiessa Viron Lontoon suurlähettiläänä. Lisäksi hypähdellen kuittaillaan joitakin kummankin kirjailijan runoja ja muuta heille tärkeänä pidettyä tai muutoin aiheeseen soveltuvaa runoutta, jonka laajempi merkitys jää lähinnä sanailun asteelle, kun en sitä tiedä.
Näytelmä tapahtuu Koidulan kotimuseossa Pärnussa, jossa sitä on alunperin esitettykin. Kolmas hahmo on yksinäinen museonvalvoja, joka on viehättynyt saamastaan seurasta, olkoonkin että Aika heistä on jo jättänyt. Mies on paremmin perillä kummankin taiteilijan elämästä ja tuotannosta kuin nämä itse. Hän ei kuitenkaan tuo itseään liiaksi esille vaan selvästi nauttii kuunnellessaan naisten välistä ajatustenvaihtoa. Eivätkä naisetkaan riitelemään ryhdy vaikka näkemykset toisinaan eriävätkin. Sisarellinen keskustelu antaa heidän kylläkseen korostaa itseään ja kehua toisiaan taiteilijoina, joille ei riitä normaali elämänmeno lastenhoitoineen ja aviomiehen paapomisineen. Ei, nämä taiteilijanaiset tarvitsevat tavallista enemmän, sillä he ovat poikkeusyksilöitä ja sellaisten pitää saada matkustaa vuoristoradassakin kolmesti yhden lipun hinnalla, no joo. Meni taas överiksi.
Sinänsä ihan sujuva ja menevä teos, kunhan vain olisi vähän enemmän tunnistanut näitä muita hahmoja ja varsinkin tuntenut Koidulan tuotannosta muutakin kuin Ema süda/Äidin sydän -laulun.
Kirjassa
on 76 sivua. Luin sen tänä iltana, rakkaat lukijat. Hyönteisdokumentti-blogin ajatuksia kirjasta voi lukea täällä.
Viron kirjallisuus on minulle ihan tuntematonta. Vaikuttaa aika kiinnostavalta näytelmältä. Aino Kallas kiinnostaa, hänen kirjansa Sudenmorsian on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.
VastaaPoistaKallasta minäkin olen vähäsen lukenut, muuten Viron kirjallisuus on minullakin aika vähäisten lukaisujen varassa. Mutta jos kepeähkö absurdismi kiinnostaa, suosittelen kirjailijaa nimeltä Mehis Heinsaar. Hän on tarttolainen nykykirjailija.
PoistaTämä Mati Unt oli aikanaan kohukirjailijakin neuvosto-Virossa. Hän kirjoitti pienoisromaanin Velka, jossa nähtiin samoja piirteitä kuin romaanissa Sieppari ruispellossa. Siinä ei edes ole varsinaista neuvostojärjestelmän kritiikkiä, mutta nuorten mahdollisuuksista puhutaan sen verran avoimesti, että sitä ei aikoinaan suvaittu. Velka löytyy ehkä kirjaston varastosta valikoimasta nimeltä Suomenlahden takaa. Sen nimisiä kirjoja on muuten kaksikin. Ostin nettidivarista sen vanhemman, Hilma Räsäsen kirjoittamana, joka oli julkaistu 1900-luvun alussa. Siinä on vieläkin sivut aukileikkaamatta. Se tuoreempi, alaotsikoltaan Viron uutta proosaa, on vuodelta 1968. Siinä on kolme kovan luokan kirjoittajaa: Mati Unt, Arvo Valton ja Enn Vetemaa.
Kiitos runsaista vinkeistä! :)
Poista