Belgialainen Maurice Maeterlinck (1862 – 1949) kirjoitti vuonna 1908 kantaesitetyn näytelmän L'Oiseau bleu. Juhani Aho suomenti sen vuonna 1921 nimellä Sininen lintu.
Pelkäsin tämän näytelmän olevan kovinkin hankalasti avautuva symbolistinen teos. Avautumisesta en osaa sanoa, mutta kyseessä näyttää olevan satunäytelmä, johon kuuluvat vahvat fantaasiavaikutteet. Maalla asuvat halonhakkaajan lapset: Tiltil -poika ja Mitil -tyttö lähtevät kotoaan haltijattaren följyyn etsimään sinistä lintua, jota haltijatar tarvitsee. Sinisen linnun avulla hän voisi selvittää ilmiöiden ja onnen salaisuuden. Mukaan lyöttäytyvät myös kotoisat eläimet ja ilmiöt kissa, koira, leipä, vesi, maito, sokeri ja tuli.
Lasten ja koko sekalaisen seurueen matka vie monenlaisten maailmoitten halki. He tapaavat edesmenneet isovanhempansa ja sisaruksensa ja nauttivat heidän kanssaan kaalisoppaa. Jälkkäriksi on luumutorttua. Useammassa muussakin paikassa vierailtuaan, lapset oppivat arvostamaan elämän pieniä, puhtaita iloja kermaleivosten sijasta. Tämä on heille terveellinen asenne, sillä harvemmin heille leivokset leikkiä lyövät.
Ollessaan matkallaan tekemisissä luonnon kanssa, he saavat kuulla puitten ja eläinten mietteitä ihmisistä. Koska lasten isä on puunhakkaaja, eivät puut suhtaudu lapsiin lämmöllä. Eläimet ovat myös melko hermona. Lammas kertoo lasten syöneen hänen pikku veljensä, kaksi siskoaan, kolme setäänsä, tätinsä, isänsä ja äitinsä. Lisäksi hän huomauttaa uhkaavasti omaavansa hampaat suussaan. Uhrautuvan ja uskollisen koiransa avulla lapset pelastuvat luontokappaleitten joukkohyökkäykseltä. Kissa yrittää usuttaa lapset vaikeuksiin, sillä koko luomakunta pelkää ihmisten orjuuttavan itseään, mikäli he pääsevät käsiksi tietoon sen munaskuita myöten.
Joo, mutta on lasten vaelluksella hienot ja ylevätkin puolensa. Onnien linnassa he saavat kuulla kliseisiä, eikäkun kuolemattomia totuuksia onnesta ja ilosta. Äidinrakkaus opettaa lapsille seuraavaa:
Sinä luulet olevasi taivaassa, mutta taivas on kaikkialla, missä me suutelemme toisiamme...
Tämän jälkeen lapset piipahtavat vielä Tulevaisuuden valtakunnassa näkemässä ihmeet ja kummat ennen haikeita jäähyväisiä ja palaamista siihen mualiman parraempaan paekkaan, eli lasten tapauksessa halonhakkaajan mökkiin.
Näytelmässä on aikamoiset lavastusohjeet, luultavasti pitäisi olla jokin iso kaupunginteatteri tai vastaava, jos aiottaisiin kaikki lavaste- ja puvustus- ja valaistussuunnitelmat tuoda näyttämölle. Näyttelijöitä tarvittaisiin myös aikamoinen kaarti, lapsiakin pitäisi olla varmaan kymmenkunta. Pääosien lapsia voivat ehkä esittää aikuisetkin mutta lapset vaikuttaisivat koskettavammilta.
Minusta koko perheen näytelmä, jossa on tuumittavaa ja nähtävää kaikenikäisille. Symboliikka ammentaa loppua kohden lähinnä kristillisestä perinteestä, mutta sitä ei ole pakko edes tajuta. Hyvin sopi Viattomien lasten päivään tämän näytelmä.
Kirjassa on 229 sivua. Luin sen tänään.
Kuulostaa välillä melkoisen rajulta näytelmältä lastennäytelmäksi. Tulikohan lapsista kasvissyöjiä seikkailunsa jälkeen.
VastaaPoistaSinä selvästi jaksoit lukea minun tekstini, hienoa! Metsä-jakso on näytelmässä ehkä kaikkein pahin, vaikka jonkinmoista hämärämpää pelottelua muutoinkin löytyy. Itse luin puitten ja eläinten hyökkäyksen epäluulon osoituksena ihmisten herruutta kohtaan. Eräänlainen krouvinpuoleinen ekologinen säväys siis.
PoistaMinusta se, että susi syö isoäidin ja Punahilkan on jopa pahemman kuuloinen tarina. Tässä sentään lapset selviytyvät hengissä ja koirakin menettää vain kaksi hammasta ja loukkaa tassunsa.
Ehkä vähän riippuu siitäkin minkäikäisistä lapsista on kyse? Minä kävin kymmenvuotiaana pikkuveljeni kanssa kahdestaan katselemassa kaikki Tarzan-elokuvat, joissa on erittäin julmia kohtauksia. Koska kyseessä on pitkähkö puhenäytelmä, en lähtisi itse taaperoikäisten lasten kanssa teatteriin vaikka siellä Sirkuspelle Hermannia esitettäisiin.
Kiitos esittelystä, tämähän vaikuttaa ihan luettavalta. Ja sopii täydentämään nobelistisarjaani. Tämän voisi nähdä teemaltaan ajankohtaiselta: luonto kääntyy ihmistä vastaan huonon kohtelun takia.
VastaaPoistaIhmisen tiedonjano on aiheena ehkä päällimmäinen, vaikka tietysti lasten ihmettely erikoisista paikoista, joissa he haltijattaren jalokiven avulla pääsevät vierailemaan, onkin päällimmäisenä näkyvillä. Luonnon puut ja eläimet eivät erityisemmin arvosta ihmisen harkintaa vallankäyttäjänä, sillä heillä on siitä omat kokemuksensa. Minun tulkintani mukaan "Sininen lintu" tarkoittaa lopulta yhteistä vastuuta toisistamme ja koko maailmasta. Se konkretisoidaan lopussa lapsillekin ymmärrettävään muotoon, ettei heidän tarvitse hallita sen kummempaa syvyyspsykologiaa kuin että etsitään yhdessä sininen lintu niin naapurin sairastavalla tytölläkin on kivempi olla.
Poista